Markkinoille vapautui keräyspaperia arviolta 570 000 tonnin edestä, ja määrälle tulisi löytää uudet käyttökohteet.
”Koneiden sulkemisen myötä sanoma- ja aikakauslehdistä koostuvan keräyspaperin kysyntä on nyt Britanniassa melko vähäistä. Se on meille iso haaste, sillä tilanne ei kannusta paikallisia viranomaisia ja keräyspaperifirmoja keräämään paperia”, kertoo UPM:n keräyspaperin osto- ja myyntijohtaja Simon Walker.
Keräystä tulisi kuitenkin ylläpitää ja kehittää, muun muassa niin, että materiaalivirrat – sanoma- ja aikakauslehdet sekä kartongit – erotettaisiin nykyistä paremmin toisistaan keräyspaperin laadun takaamiseksi. Jos seos sisältää kartonkia, keräyskuidun laatu heikkenee ja siitä ei ole sanomalehtipaperin raaka-aineeksi.
”Paperin kierrätys on olennainen osa eurooppalaista kiertotaloutta, jonka tavoitteena on tehostaa raaka-aineiden ja resurssien kiertoa”, Walker huomauttaa.
Eurooppalaisten yhteinen päämäärä on pidentää raaka-aineiden, myös paperin, elinkaarta. Kierrätys on ympäristöystävällisin tapa jatkaa paperin elämää.
Vastuullinen kuluttaja käyttää ja kierrättää paperia
Helen Partti