”Verkkomyynnin osuus kasvaa todennäköisesti myös päivittäisessä vähittäistavarakaupassa. Juomia ja muita päivittäistavaroita myydään toistaiseksi vain vähän verkossa, mutta odotettavissa on, että tällaisten tuotteiden verkkomyynti kasvaa. Murros on käynnissä, meille jää nähtäväksi, kuinka tämä vaikuttaa pakkausteollisuuteen käytännössä.”
Tällä hetkellä pakkausten suunnittelun tavoitteena on edelleen asiakkaiden houkutteleminen kauppojen hyllyille ja ostopäätösten vahvistaminen.
”Verkkomyynnin kasvu lisää tuotemerkkien merkitystä, sillä verkossa kuluttajat tekevät ostopäätöksiä pikemminkin tuotemerkin imagon ja aiempien käyttäjäkokemusten kuin pakkausten visuaalisen ilmeen perusteella. Tuotemerkkien tunnettavuus säilyy kuitenkin merkittävänä ominaisuutena, ja kotiovelle toimitettujen tuotteiden on näytettävä vastaavilta kuin ne ovat kaupan hyllyillä.” Rissanen lisää, että teollistuneissa länsimaissa myös väestön ikääntyminen vaikuttaa pakkausteollisuuden näkymiin. ”Yhden ihmisen kotitalouksien määrä kasvaa jatkuvasti, joten pakkauskoot pienentyvät samalla kun lääkkeiden ja hygieniatuotteiden kysyntä kasvaa.”
UPM:n pakkausmateriaalien tuotevalikoimaan kuuluvat pakkauspaperit sekä etiketöintiin käytettävät tarra- ja taustamateriaalit. ”Pakkaamisessa keskitymme tällä hetkellä joustopakkauksiin. Paperituotteillamme on hyvä synergia tarrapaperiliiketoiminnan kanssa”, Rissanen huomauttaa.
Kuluttavan urbaanin keskiluokan määrä kasvaa tasaisesti. Kun asiakkaat siirtyvät toreilta supermarketteihin, pakattujen ja yksilöityjen tuotteiden määrä kasvaa ja myös tuotteiden logistiikkaketju on pystyttävä jäljittämään kokonaisuudessaan.
”Tarramateriaalejamme käytetään esimerkiksi älypakkauksissa tuotteiden identifiointia varten. Tässä osaamisemme on vahvaa, mikä vaikuttaa myös tulevaisuudennäkymiimme.” Rissanen vahvistaa, että UPM on muun muassa tarrapaperiliiketoiminnassaan tehnyt runsaasti töitä kestävän kehityksen eteen. ”Olemme parantaneet tarratuotteiden taustapaperien kierrätettävyyttä ja kehittäneet etiketteihin entistä ohuempia tarramateriaaleja, jolloin jätettä syntyy vähemmän.”
”Tuotannossa käytämme uusiutuvia ja sertifioituja raaka-aineita. Energian ja veden tehokas käyttö lisää tuotannon kestävyyttä ja säästää kustannuksia. Logistiikassa valitsemme johdonmukaisesti kestävimmän vaihtoehdon kuljetuksiimme.”
Miten kuluttajatrendien top 10 auttaa meitä ennustamaan muutoksia?»
Vesa Puoskari