Artikkeli | 10/31/2018 08:12:01 | 11 min Lukuaika

KASVUA megatrendien ytimessä

UPM:n biotalouden tuotteet tarjoavat kestäviä ratkaisuja globaalien megatrendien keskeisiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Se on erinomainen pohja yhtiön tulevalle kasvulle ja tuloksen parantamiselle, sanoo UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen.

UPM julkisti syyskuussa brändilupauksen, jossa UPM Bioforeen liitettiin sanat Beyond Fossils. Toimitusjohtaja Jussi Pesosen mukaan lupaus ei-fossiilisiin raaka-aineisiin perustuvasta tulevaisuudesta on luontevaa jatkoa yhtiön toiminta-ajatukselle, jossa tartutaan biotalouden rajattomiin mahdollisuuksiin.

”Kaikki lähtee vastuullisesti kasvatetusta metsästä, josta saatava biomassa jalostetaan korkealaatuisiksi, uusiutuviksi ja innovatiivisiksi tuotteiksi”, Pesonen tiivistää.

Viime vuodet ovat osoittaneet, että UPM:n Biofore-strategia on purrut erinomaisesti. Vahvaa tulosta tekevän yhtiön kuusi liiketoiminta-aluetta ovat kilpailukykyisiä ja niillä on tukeva jalansija omilla markkinoillaan.

”Nyt olemme asettaneet riman vieläkin ylemmäs. Tähtäämme entistä korkeammalle jatkuvalla uudistumisella ja tuloskasvulla.”

Jussi Pesonen

Ratkaisuja megatrendien haasteisiin

Globaalit megatrendit tarjoavat tulevaan kasvuun mainiot puitteet. Ne luovat UPM:lle runsaasti pitkän aikavälin mahdollisuuksia, kun eri puolilla maailmaa etsitään kestäviä ratkaisuja väestönkasvun, kaupungistumisen, ilmastonmuutoksen ja resurssien niukkuuden tuomiin haasteisiin.

”Kysynnän kasvun keskeinen moottori ovat kehittyvien talouksien uudet keskiluokkaiset kuluttajat. Kasvava kulutus korostaa kuitenkin vastuullisuutta. Ehtyvien fossiilisten raaka-aineiden sijaan tuotteiden valmistuksessa on siirryttävä entistä enemmän uusiutuviin ja kierrätettäviin raaka-aineisiin.”

Pesonen nostaa esimerkiksi UPM:n valmistaman sellun, jonka kysyntää kasvattavat kaupungistuminen ja vaurastuvat kuluttajat. Tarvitaan lisää pakkauksia ja hygieniatuotteita, jotka sellusta valmistettuna ovat biohajoavia ja kierrätettäviä.

Kysynnän kasvun keskeinen moottori ovat kehittyvien talouksien uudet keskiluokkaiset kuluttajat. Kasvava kulutus korostaa kuitenkin vastuullisuutta. Ehtyvien fossiilisten raaka-aineiden sijaan tuotteiden valmistuksessa on siirryttävä entistä enemmän uusiutuviin ja kierrätettäviin raaka-aineisiin.

”Megatrendit vievät siihen suuntaan, että sellu on myös pitkällä aikavälillä erittäin mielenkiintoinen tuote.”

Toinen hyvä esimerkki megatrendien vaikutuksista löytyy UPM Raflatacin tarramateriaaleista. Niiden kysyntää kasvattaa nopeasti kasvava verkkokauppa, jossa tilausten toimittaminen sujuvasti asiakkaille edellyttää tarroja jokaisen paketin kylkeen.

”Tarramateriaalien toinen kasvun moottori on elintarvikkeiden etiketöinti, kun kehittyvien talouksien kuluttajat siirtyvät ostamaan pakattuja elintarvikkeita.”

Neljä kulmakiveä pätevät jatkossakin

Pesonen sanoo, että UPM:n neljä kulmakiveä ovat tulevinakin vuosina tuloksentekokyky, kasvu, innovaatiot ja vastuullinen toiminta.

”Tulosta voidaan parantaa kahta kautta: lisäämällä yhtiön kustannuskilpailukykyä ja kasvattamalla myyntiä, jossa uusilla kasvuhankkeilla on keskeinen roolinsa.” Pesonen korostaa kuitenkin, että suorituskyvyn jatkuva parantaminen on paljon muutakin kuin taloudellista tuloksentekokykyä. Se on myös henkilöstön osaamisen ja työskentelykulttuurin kehittämistä.

Innovointi on strategiamme ytimessä, sillä uudet tuotteet ja teknologiakehitys luovat meille lisää kasvun mahdollisuuksia. Uusien asioiden kehittämisen ohella tarvitaan myös nykyisten liiketoimintojen jatkuvaa uudistamista.

Merkittäviä uusia kasvun paikkoja Pesonen näkee etenkin biomolekyylitoiminnoissa. Uuden sukupolven biopolttoaineissa UPM tekee jo kannattavaa bisnestä Lappeenrannassa tuotetulla BioVernolla. Biokemikaaleissa ollaan vielä esiselvitysvaiheessa, mutta kyse voi olla merkittävästä kasvun lähteestä vuosikymmeniksi eteenpäin.

Innovointi on strategiamme ytimessä, sillä uudet tuotteet ja teknologiakehitys luovat meille lisää kasvun mahdollisuuksia. Uusien asioiden kehittämisen ohella tarvitaan myös nykyisten liiketoimintojen jatkuvaa uudistamista.

Pesonen muistuttaa, että innovaation tie ideasta tutkimuksen kautta kaupallisesti menestyväksi tuotteeksi on pitkä ja täynnä haasteita. Esimerkiksi biopolttoaineiden kehittäminen alkoi UPM:ssä vuonna 2006, investointipäätös tuotantolaitoksesta tehtiin vuonna 2012, ja tuotanto pääsi täyteen vauhtiin neljä vuotta myöhemmin.

Kolme keihäänkärkeä siivittävät kasvua

Pesosen mukaan UPM tavoittelee kasvua kaikilla liiketoiminta-alueilla, mutta keihäänkärkiä yhtiöllä on kolme: erikoispakkausmateriaalit, korkean arvon kuitutuotteet ja biomolekyylit. ”Investoimme erityisesti liiketoimintoihin, joilla on vahvat pitkän aikavälin kasvu- ja kannattavuusnäkymät ja joissa on saavutettavissa kestävää kilpailuetua.”

Kasvun keihäänkärkiä yhdistää se, että niissä korkealaatuisten tuotteiden valmistus edellyttää vahvaa osaamista. Lisäksi kilpailijoiden tulokynnys markkinoille on korkea.

Esimerkiksi erikoispakkausmateriaaleissa UPM on kehittänyt kilpailijoita edistyksellisempää valmistusteknologiaa, joka on auttanut nostamaan yhtiön globaaliksi markkinajohtajaksi tarrojen irrokepapereissa.

”Biopolttoaineissa ja -kemikaaleissa meillä on paljon omaa osaamista ja suojattuja immateriaalioikeuksia, joita kilpailijoilla ei ole. Olemme ensimmäinen yhtiö, joka on kehittänyt niiden valmistuksen kiinteästä puusta.”

Kilpailuvaltteina tehokkuus ja laatu

Myös selluteollisuudessa alalle tulokynnys on korkea, sillä tuotantolaitosten perustaminen edellyttää miljardiluokan investointeja. Sellussa Pesonen pitää UPM:n kilpailuvalttina kustannustehokasta ja vastuullista tuotanto- ja toimitusketjua aina metsästä asiakkaalle.

”Sellubisneksessä menestyvät toimijat, jotka pääsevät tehokkaasti kiinni puuraaka-aineeseen. Suomessa meillä on tehokas puunosto-organisaatio, joka ostaa puun yksityisiltä maanomistajilta. Uruguayssa raaka-aine saadaan puolestaan puuviljelmiltä, jossa puun kasvatukseen liittyvät haasteet on hallittava.”

Pesonen korostaa valmistettujen tuotteiden korkeaa laatua, sillä voidaan saada kilpailuetua myös UPM:n perinteisemmissä tuoteryhmissä. Esimerkiksi graafisissa papereissa korostuvat laadukkaat ja vastuullisesti valmistetut tuotteet.

Sama pätee myös vanerituotteisiin. Niissä UPM:n kasvavaan asiakaskuntaan kuuluvat nesteytettyä maakaasua kuljettavien LNG-tankkereiden valmistajat.

”Koivuvaneri on osoittautunut parhaaksi tuotteeksi eristämään tankit, joissa nesteytetty kaasu kuljetetaan –163 celsiusasteessa. Vaneri säilyttää lujuutensa ja mittatarkkuutensa myös tällaisissa äärioloissa.”

Vahvasta taloudesta pohja investoinneille

Kasvun keihäänkärkiä UPM teroittaa kohdennetuilla investoinneilla, joiden tekemiseen liiketoiminnan vahva rahavirta ja tase antavat erinomaisen selkänojan.

Sellun kysynnän kasvuun on varauduttu muun muassa Kymin ja Kaukaan sellutehtaisiin tehdyillä laajennuksilla. Todella iso loikka sellubisneksessä on suunnitteilla Uruguayssa, jossa UPM selvittää toisen sellutehtaan rakentamista.

Noin kaksi miljardia euroa maksavan investoinnin esisuunnittelu ja hankkeeseen liittyvät infrastruktuurihankkeet etenevät Pesosen mukaan suunnitellusti.

”Mahdollinen investointipäätös tehdään aikaisintaan vuoden 2019 puolivälissä tai sen jälkeen.”

Pesonen muistuttaa, että ison tuotantolaitoksen perustaminen on pitkäjänteinen projekti. Mahdollisen uuden sellutehtaan pohjustaminen Uruguayssa aloitettiin jo vuonna 2010, kun UPM lähti kasvattamaan puuviljelmien pinta-alaa.

”Kestävällä tavalla kasvatettua puuraaka-ainetta riittää, joten peruspilari uudelle tehtaalle on olemassa.”

Tarramateriaalien kysynnän kasvuun UPM vastaa lisäämällä tuotantolaitosten valmistuskapasiteettia. UPM Changshun tehtaalla Kiinassa tuotannon pullonkauloja on poistettu. UPM Nordlandin toinen paperikone muutetaan puolestaan hienopaperin valmistuksesta tarrapaperiksi Saksassa.

Myös biomolekyylien liiketoiminnoissa valmisteilla on mittavia investointeja. Parhaillaan UPM selvittää uuden biojalostamon perustamista Kotkaan, jossa valmistettaisiin kehittyneitä liikenteen polttoaineita useista bioraaka-aineista.

”Mahdollisen laitoksen tuotantokapasiteetti olisi viisinkertainen UPM Lappeenrannan biojalostamoon verrattuna. Eri raaka-aineita hyödyntävän tuotantoteknologian kehittäminen vaatii paljon innovaatioita.”

Biokemikaaleissa UPM tutkii mahdollisuutta rakentaa teollisen mittakaavan biojalostamo Frankfurt-Höchstin kemianteollisuuden yritysalueelle Saksaan.

”Teknisen esisuunnitteluvaiheen aikana selvitämme myös kaupallista kiinnostusta fossiilisia materiaaleja korvaaville vaihtoehdoille eri markkinoilla ja loppukäyttökohteissa.”

Hatunnoston arvoinen suoritus

Jussi Pesonen on toiminut UPM:n toimitusjohtajana vuodesta 2004 lähtien. Hänen johdollaan yhtiö on läpikäynyt vaativan muutoksen perinteisestä paperiyhtiöstä uudenlaisen biotalouden edelläkävijäksi.

”Kaikki vaiheet ovat olleet äärimmäisen kiinnostavia. Yhtiön kuntoon laittaminen oli haastavaa ja välillä raastavaakin. Mutta kun UPM:läiset huomasivat, että välttämättömät muutokset on mahdollista viedä läpi, asiat alkoivat liikkua oikeaan suuntaan.”

Pesonen arvostaa henkilöstön kykyä saada aikaan tuloksia välillä haastavissakin markkinatilanteissa. Esimerkiksi laskevilla paperimarkkinoilla yhtiö on pystynyt sopeutumaan muutoksiin ja kehittänyt uusia tuotteita. ”Haastavissa oloissa liiketoiminta on ollut kannattavaa. Se on hatunnoston arvoinen suoritus.”

Toimitusjohtajan kaksi isoa haastetta

UPM:n tulevaisuus on täynnä suuria mahdollisuuksia mutta myös monimutkaisia haasteita. Mitkä ovat kokonaisuudesta vastaavan toimitusjohtajan suurimmat haasteet?

Ensimmäinen niistä liittyy Pesosen mukaan henkilöstön kyvykkyyden jatkuvaan kehittämiseen, oli sitten kyse innovatiivisista tuotantotavoista tai jatkuvassa muutoksessa olevien markkinoiden ymmärtämisestä.

Pesosen mielestä toimitusjohtajan keskeinen tehtävä on luoda tähän hyvät puitteet.

Voi kuulostaa kliseiseltä, mutta yhtiön menestys lähtee ihmisistä. Jos työntekijät voivat hyvin, he ovat työstään innostuneita ja saavat aikaan tuloksia.

”Toimitusjohtajan on tunnettava alaisensa ja organisoitava yhtiön toiminta sellaiseksi, että ihmiset pääsevät tekemään tehokkaasti työtään. Voi kuulostaa kliseiseltä, mutta yhtiön menestys lähtee ihmisistä. Jos työntekijät voivat hyvin, he ovat työstään innostuneita ja saavat aikaan tuloksia.”

Toiseksi keskeiseksi haasteekseen Pesonen nimeää pääoman hallitun kohdentamisen, jossa UPM on onnistunut viime vuosina erinomaisesti. Kohdennetut kasvuhankkeet ovat ylittäneet tuottotavoitteensa.

”Investoinnit on kohdistettava jatkossakin tarkasti oikeisiin hankkeisiin, jotta niillä saadaan aikaan kasvua ja sijoitetulle pääomalle tavoitteeksi asetettu tuotto.”

Pesosen mukaan UPM on nyt paremmassa taloudellisessa asemassa kuin koskaan. Vahvan tuloksensa ja taseensa ansiosta yhtiö pystyy ohjaamaan enemmän pääomaa yhtiön kasvuun ja uudistumiseen.

”Samaan aikaan pyrimme kasvattamaan myös osakkeenomistajien tuottoja ja luomaan lisäarvoa kaikille sidosryhmillemme.”

 

Matti Remes

Kohti fossiilitonta tulevaisuutta — puusta liikenteen polttoaineita, biomuoveja ja hajuvettä
Blogi | 09/06/2018 11:53:23 | 5 min

Kohti fossiilitonta tulevaisuutta — puusta liikenteen polttoaineita, biomuoveja ja hajuvettä

Lue lisää
Suomalaista kiertotaloutta – puusta dieseliä ja hajuvettä
Blogi | 05/10/2017 07:41:00 | 4 min

Suomalaista kiertotaloutta – puusta dieseliä ja hajuvettä

Lue lisää
Tavoitteena entistä tehokkaampi paperitehdas
Artikkeli | 02/23/2017 11:03:00 | 4 min

Tavoitteena entistä tehokkaampi paperitehdas

Lue lisää