Artikkeli | 05/07/2019 09:20:18 | 2 min Lukuaika

Biofore Site kehittää ja inspiroi

UPM Raflatacin Biofore Site -konsepti osallistaa tehtaiden työntekijöitä ja rakentaa vastuullisuuskulttuuria. Ohjelman olennaisena osana ovat tehdaskohtaiset kehitystavoitteet, jotka ovat linjassa UPM:n 2030-tavoitteiden kanssa.

UPM Raflatacin tehtailla on ollut jo vuosia kolmannen osapuolen varmentama ISO 14001 -ympäristöjärjestelmä. Biofore Site laajentaa vastuullisuusnäkökulmaa kattamaan myös taloudellisen ja sosiaalisen vastuun näkökulmat.

Jokainen tehdas on edennyt omalla polullaan kohti entistä vastuullisempaa toimintaa vuodesta 2017, jolloin konseptia ensi kerran pilotoitiin. Joillakin tehtailla tämä tarkoittaa LED-valojen asentamista tehtaan ulkoseiniin, toisilla sähköautojen latauspisteiden asentamista. YK:n kestävän kehityksen periaatteiden pohjalta laadittu Biofore Site -pistetaulukko (Scorecard) seuraa tehtaiden edistymistä monella eri mittarilla.

Yhtiön laajuisena kestävän kehityksen aloitteena Biofore Site -konsepti on osa UPM Raflatacin jokapäiväistä työtä. Työntekijöitä rohkaistaan ehdottamaan vastuulliseen toimintaan liittyviä parannuksia sekä ideoimaan uusia tapoja lisätä paikallista yhteistyötä. Ohjelma käsittelee vastuullisuutta kokonaisvaltaisesti johtamisen, työntekijöiden sitoutumisen, resurssien käytön, jätteen määrän, yhteisön osallistamisen ja työntekijöiden turvallisuuden kannalta.

Biofore Site -konsepti tukee myös liiketoiminnan kasvua ja avaa myynnille ovia. Konsepti on vastaus brändinomistajille ja asiakkaille, jotka ovat yhä tietoisempia kuluttajien ympäristötietoisuudesta ja kestävän kehityksen vaatimuksista. Biofore Site -konsepti pistetaulukkoineen tarjoaa konkreettista mitattavaa tietoa brändinomistajille, jotka pyrkivät varmistamaan toimitusketjunsa vastuullisen hankinnan ja alhaiset riskit.

UPM Raflatacin tehtailla etsitään myös uusia tapoja kehittää konseptia. Näin yhtiö pyrkii osoittamaan, miten sen tehtaat vaikuttavat myönteisesti pakkausteollisuuteen ja paikallisyhteisöihin. Samalla se vahvistaa yhtiön markkina-asemaa ja asemaa vastuullisena kumppanina sidosryhmille.

 

Teksti: Geni Raitisoja

UPM Biopolttoaineissa hommat hoituvat: Prosessi-insinööri Teemu Tiittanen oppii biojalostamolla uutta joka päivä
Artikkeli | 09/13/2024 09:42:07 | 3 min

UPM Biopolttoaineissa hommat hoituvat: Prosessi-insinööri Teemu Tiittanen oppii biojalostamolla uutta joka päivä

Lue lisää
WISA®-vanerista valmistetussa Onnelossa luonto tulee lähelle
Artikkeli | 09/12/2024 05:16:41 | 4 min

WISA®-vanerista valmistetussa Onnelossa luonto tulee lähelle

Lue lisää
UPM:n vapaaehtoiset auttoivat Yrityskylän koululaisia tutustumaan työelämään ja yhteiskuntaan
Artikkeli | 06/19/2024 11:32:15 | 8 min

UPM:n vapaaehtoiset auttoivat Yrityskylän koululaisia tutustumaan työelämään ja yhteiskuntaan

Lue lisää