Artikkeli | 06/17/2019 07:06:44 | 1 min Lukuaika

Työelämän merkityksellisyys on yhä tärkeämpää nuorille – UPM menestyi mielikuvatutkimuksessa

UPM on parantanut sijoitustaan opiskelijoiden mielestä houkuttelevimpien työnantajien listauksessa Suomessa. Tekniikan alan opiskelijat nostivat UPM:n kuudenneksi houkuttelevimmaksi työpaikaksi, kun viime vuonna sijoitus oli yhdeksäs. Luonnontieteiden opiskelijoiden keskuudessa tehtiin hyppäys sijalta 16 sijalle seitsemän.

Tekniikan alan opiskelijat arvostavat UPM:ssä hyvien etenemismahdollisuuksien lisäksi ystävällistä ja osallistavaa työilmapiiriä, tehtävien monipuolisuutta, mahdollisuutta oppia uutta ja kehittyä sekä vaikuttaa asioihin omalla työpanoksellaan.

Tekniikan alan naisopiskelijoiden keskuudessa UPM oli ykkösvalinta!

Metsä- ja bioteollisuusalan yleinen menestys ja hyvät tulevaisuudennäkymät kasvattavat nuorten mielenkiintoa alaa kohtaan. UPM:n sitoumus etsiä ratkaisuja fossiileista riippumattoman tulevaisuuden tarpeisiin puhuttelee nuoria, jotka kaipaavat yhä enemmän merkityksellisyyttä työelämältä.

Nuorten odotukset työelämää kohtaan yleisesti ovat korkeat. Uralta odotetaan paitsi hyviä kehitysnäkymiä, myös tukevaa arvopohjaa, työn- ja vapaa-ajan toimivaa tasapainoa sekä merkityksellisyyden tunnetta.

 

 

Universum_Badges.png

 

Universumin opiskelijatutkimus tehdään vuosittain.

Lue Unversumin tiedote

 

Alla UPM:n tuloksia edellisitä vuosilta:

2018

2017

2016

 

Teksti: Saara Töyssy

UPM Biopolttoaineissa hommat hoituvat: Prosessi-insinööri Teemu Tiittanen oppii biojalostamolla uutta joka päivä
Artikkeli | 09/13/2024 09:42:07 | 3 min

UPM Biopolttoaineissa hommat hoituvat: Prosessi-insinööri Teemu Tiittanen oppii biojalostamolla uutta joka päivä

Lue lisää
WISA®-vanerista valmistetussa Onnelossa luonto tulee lähelle
Artikkeli | 09/12/2024 05:16:41 | 4 min

WISA®-vanerista valmistetussa Onnelossa luonto tulee lähelle

Lue lisää
WISA®-vaneri on muotoilija Tapio Anttilan luottotuote
Artikkeli | 08/30/2024 09:31:41 | 3 min

WISA®-vaneri on muotoilija Tapio Anttilan luottotuote

Lue lisää