Artikkeli | 09/26/2019 05:38:02 | 2 min Lukuaika

Biofore Site ohjaa ja inspiroi entistä vastuullisempaan tuotantoon

UPM Raflatacin Biofore Site -konsepti osallistaa tehtaiden työntekijöitä ja rakentaa uuden ajan vastuullisuuskulttuuria linjassa UPM:n 2030-vastuullisuustavoitteiden kanssa.

UPM Raflatacin tehtailla on ollut jo vuosia kolmannen osapuolen varmentama ISO 14001 -ympäristöjärjestelmä. Biofore Site laa­jentaa vastuullisuusnäkökulmaa kattamaan myös taloudellisen ja sosiaalisen vastuun näkökulmat.

Jokainen tehdas on edennyt omalla polullaan kohti entistä vastuullisempaa toi­mintaa vuodesta 2017, jolloin Biofore Site -konseptia ensi kerran pilotoitiin. YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden pohjalta laadittu Biofore Site -pistetaulukko (Biofore Scorecard) seuraa teh­taiden edistymistä monella eri mittarilla.

Yhtiön laajuinen kestävän kehityk­sen konsepti on osa UPM Raflatacin jokapäiväistä työtä. Työntekijöitä rohkaistaan ehdotta­maan vastuulliseen toimintaan liitty­viä parannuksia sekä ideoimaan uusia tapoja lisätä paikallista yhteistyötä. Ohjelma käsittelee vastuullisuutta kokonaisvaltaisesti johtamisen, työn­tekijöiden sitoutumisen, resurssien käytön, jätteen määrän, yhteisön osal­listamisen ja työntekijöiden turvalli­suuden kannalta.

Tavoitteena on tehdä Biofore Site -konseptista konkreettinen ja arjessa toimiva kaikille työntekijöille. Koska työntekijät tuntevat toiminnan parhaiten, he voivat tarjota parhaat ideat vastuulliseen toimintaan.

Biofore Site tukee myös liiketoiminnan kasvua ja avaa myynnille ovia. Konsepti on vastaus brändinomistajille ja asiakkaille, jotka ovat yhä tietoisempia kuluttajien ympäristötietoisuudesta ja kestävän kehityksen vaatimuksista.

Eteenpäin ja ylöspäin Changshussa

UPM Raflatac Changshu on kehittä­nyt ympäristösuorituskykyään mer­kittävästi. Hyviin tuloksiin on päästy ottamalla käyttöön hiilen suodatin­järjestelmät, vähentämällä vaaral­lista jätettä ja parantamalla jätteiden hallintaa sekä tulenarkojen aineiden varastointia. Myös etanoliasetaatin käyttöä on karsittu ja veden kulutusta sekä jäteveden määrää on pienen­netty.

Aloitteet ja ideat voivat olla isoja tai pieniä, kunhan ne toimivat. Tehdas on esimerkiksi jakanut uudelleenkäy­tettäviä kasseja vähentääkseen muo­vin käyttöä ja parantanut viemäri­järjestelmiään estääkseen vuotoja. Energiaa säästetään käyttämällä ener­giansäästölamppuja.

Monet työntekijöiden hyvistä ideoista odottavat käyttöönottoa. Tiimityöskentely näyttää kanta­van hedelmää, sillä Changshun viran­omaiset myönsivät tehtaalle vih­reän organisaation korkeimman tason Environment Credit -luoki­tuksen. Lisäksi Changshun aluehallinto antoi tehtaalle tunnustusta sen edis­tyksellisyydestä ympäristöasioissa. Tunnustus kertoo UPM Raflatacin nopeasta sopeutumisesta paikallisten viranomaisten asettamiin ympäristönsuojelulakeihin ja -vaatimuksiin.

 

Teksti: Geni Raitisoja

Kuva: Tuomas Harjumaaskola

Fernando Castellanos UN Global Compactilta: "Yritysten osallistuminen ilmastotekoihin on ratkaisevan tärkeää"
Artikkeli | 08/08/2024 13:16:08 | 7 min

Fernando Castellanos UN Global Compactilta: "Yritysten osallistuminen ilmastotekoihin on ratkaisevan tärkeää"

Lue lisää
UPM Plywood tukee nuoria ja lapsia Biofore Share and Care -ohjelman kautta
Artikkeli | 12/11/2024 12:16:46 | 2 min

UPM Plywood tukee nuoria ja lapsia Biofore Share and Care -ohjelman kautta

Lue lisää
Elinkaarianalyysit saatavilla kaikille WISA®-koivuvanerituotteille
Artikkeli | 11/22/2024 11:24:48 | 4 min

Elinkaarianalyysit saatavilla kaikille WISA®-koivuvanerituotteille

Lue lisää