Keskustelu on jäänyt junnaamaan skenaarioiden yksityiskohtiin. Iso kuva unohtuu.
Iso kuva on se, että ilmastotietoisuuden herättyä Suomen metsät on jo kaadettu kertaalleen – kertaalleen sikäli, että vuonna 1990 ilmastointiraportoinnin alkaessa metsissä oli puuta 1,9 miljardia kuutiota, ja saman verran hakattiin vuosina 1990–2017. Silti metsissä on puuta ennätykselliset 2,5 miljardia kuutiota.
Metsien kiihtyvä kasvu on pääasiassa seurausta hyvästä metsänhoidosta. Metsänhoito oikein lyhyesti sanottuna on viisaita hakkuita; ojitusta ja lannoitusta yhtään väheksymättä.
On kyse sitten taimikon perkauksesta, harvennus- ja uudistushakkuista tai jatkuvan kasvatuksen poimintahakkuista, metsänhoito on puun suunnitelmallista poistamista metsään jäävän puuston kasvun ja laadun edistämiseksi.
Hakkuiden rajoittaminen olisi hoidon rajoittamista. Se hidastaisi metsän ja nielujen kasvua.
Päätehakkuut kuuluvat talousmetsän hallittuun kiertoon. Jos järeän puun kaupat jäävät tekemättä, putoaa pohja paitsi metsätaloudelta myös nielujen hallinnalta.
Päätehakattu metsäpalsta muuttuu joksikin aikaa hiilenpäästäjäksi. Se on kiistatonta, mutta yhtä kiistattomasti metsänhoito hakkuineen on edistänyt Suomen metsien hiilensidontaa.
Poliitikot eivät päätä, miten paljon puuta kaatuu. Sen päättävät myyjät ja ostajat markkinoilla.
Hakkuurajoitukset jäänevät poliittiseksi retoriikaksi. Kukaan ei ole sentään ehdottanut puuta käyttävien investointien estämistä ja talousmetsätalouden romuttamista.
Tutkija- ja mediavetoinen nielukeskustelu kertoo lopulta vain siitä, että metsät tunnetaan läpikotaisin. Silloin skenaarioistakin on mahdollista keskustella. Perusteellisesti puntaroitu tieto on parasta raaka-ainetta päätöksentekoon niin metsätilallisille, metsäyhtiöille kuin poliitikoillekin.
Yksien keskustellessa ilmastonmuutoksesta toiset tekevät tänäänkin vertaansa vailla olevia ilmastotekoja perkaamalla, harventamalla ja uudistamalla metsiään.
Näitä ilmastosankareita ei pidä syyttää metsänielujen tuhoamisesta vaan kiittää nielujen kestävästä kasvattamisesta.
Pääkirjoitus on julkaistu Metsän henki -lehden numerossa 1 2019.
