Kaikki oli oikeastaan pelkkää sattumaa. Taiteilijanimellä Molla Mills tunnettu Mari Leppälä viimeisteli kolmatta Virkkuri- kirjaansa vuonna 2015, kun hän päätti vielä viime hetkillä lisätä ylimääräisen elementin: ohjeen virkkuukoukun valmistamiseen vuolemalla. Kirjan ideana oli innostaa miehiä virkkaamisen pariin, ja Mills ajatteli, että ehkä oman koukun valmistaminen voisi toimia inspiraation lähteenä.
”Se oli kevyt lopetus kirjalle, kun minä ja isäni vaeltelimme veljeni metsissä Pohjois-Karjalassa”, Mills muistelee. ”Se oli hurjan hauskaa, ja ihmiset ovat antaneet paljon hyvää palautetta.”
Sitten vuonna 2020 käsityöjärjestö Taitoliitto valitsi vuolemisen vuoden käsityötekniikaksi. Lehdistötiedotteessa liiton toiminnanjohtaja Minna Hyytiäinen sanoo, että aiemmin puukkoa opittiin käyttämään jo lapsena, mutta nyt perinteinen vuolutaito on päässyt unohtumaan.
”Vuolemisen taito on kansanperinnettä, joka on vaarassa kadota”, tiedotteessa korostetaan.
Valinnan jälkeen Taitoliitto halusi osoittaa, ettei vuolemisesta nauttiakseen tarvitse olla mestaritekijä, vaan jo yksinkertaiset kokemukset voivat tuoda perinnettä lähemmäs. Viestinviejäksi liitto kuitenkin tarvitsi jonkun, joka voisi opettaa ja kannustaa kaikkia kokeilemaan.
Kuvaan astui Molla Mills.
Tee se itse -perhe
Suuri yleisö tuntee Molla Millsin parhaiten työstä virkkaamisen parissa. Mills on tehnyt useita Virkkuri-kirjoja, joita on käännetty noin kymmenelle eri kielelle. Lisäksi hän matkustaa ympäri maailmaa vetämässä virkkuutyöpajoja.
Rakkaus käsitöihin kumpuaa lapsuudesta. Millsin isä on puuseppä ja äiti tekstiilikäsityöläinen.
”Olemme aina olleet tosi tee se itse -perhe”, hän sanoo. ”Meillä oli kaikki aika ja tila maailmassa kokeilla kaikenlaista ja venyttää omia rajojamme käsitöissä.”
Myöhemmin Mills opiskeli alan ammattilaiseksi. Vaikka vuolemisen opettaminen ei ollutkaan tuttua ennen yhteistyötä Taitoliiton kanssa, puuta hän oli työstänyt jo pitkään. Opiskellessaan ammattikorkeakoulussa Millsillä oli käytössään monenlaisia työkaluja, joista hän otti kaiken ilon irti siitäkin huolimatta, että oli puukäsityöluokan outolintu 1950-luvun mekkoineen ja korkeine korkoineen.
”Vapaus käyttää puuntyöstöluokkaa todella avasi puun mahdollisuudet, vaikka saatoinkin näyttää vähän kummalliselta kaikkien koneiden keskellä.”
Siteitä synnyttämässä
Virkkaamisessa ja vuolemisessa Mills pitää erityisesti siitä, että kummankin tekniikat ovat yksinkertaisia ja helppoja mutta monipuolisia – eli ne sopivat kaikille. Samoin työkalut ja materiaalit, eli puukot, virkkuukoukut, lanka ja puu, ovat edullisia tai jopa ilmaisia sekä kooltaan pieniä.
Opettaessaan Mills seuraa innolla, mitä työpajoissa syntyy. Hän ei pidä itseään guruna vaan enemmänkin oppaana, joka voi jakaa intoa ja inspiraatiota. Hän ei myöskään ajattele, että työpajojen pitäisi olla pelkästään oppimisen paikkoja; sen sijaan hän näkee ne tapoina rakentaa yhteisöllisyyttä ja jopa terapiamuotona.
”On ollut uskomatonta nähdä, kuinka ihmiset alkavat luoda ystävyyssuhteita tutustuessaan työpajoissa”, hän sanoo. ”Esimerkiksi yhdessä työpajassa Chilessä naiset näyttivät tulevan niin hyvin toimeen, että luulin heidän tunteneen toisensa jo iät ja ajat. Paljastui kuitenkin, että he olivat vasta tavanneet.”
Käsityön terapeuttiset puolet syntyvät Millsin mielestä siitä, että osallistujat tutustuvat uusiin ihmisiin. Yhdessä tekeminen ja asioiden jakaminen on mielenterveyden hoitamista.
”Puolet työpajasta on varsinaista työtä, ja loppu on yksinkertaisesti yhdessäoloa.”
Meditatiivisia hetkiä
Millsille hänen isänsä verstas on edelleen turvapaikka. Siellä hän voi rentoutua, unohtaa ulkopuolisen maailman ja keskittyä vain siihen, mitä on – kirjaimellisesti – käsillä. Vaikka tässä vaiheessa uraa käsityöt ovatkin enemmän työtä kuin meditointia, yksi työn parhaista puolista on nähdä muiden kokevan meditatiivisia hetkiä käsitöitä tehdessään.
Lisäksi Mills on innoissaan siitä, että hän voi levittää vuolemisen taitoa ja kannustaa ihmisiä kokeiluihin silloinkin, kun he eivät pidä itseään erityisen taiteellisina. Mills uskoo, että meissä kaikissa on taiteellinen puoli, joka meillä on tapana unohtaa.
”Vaikuttaa siltä, että hiljalleen yhteys aivojemme ja käsiemme välillä heikkenee, eivätkä käsityöt enää kiinnosta nuoria”, hän sanoo. ”Sen sijaan käytämme kännyköitä käsiemme jatkeena, ikään kuin oma mielikuvituksemme ei riittäisi.”
Mills toivookin, että vuoleminen ja muut käsityöt tekevät lähitulevaisuudessa paluun samalla tavalla kuin koronaviruspandemia on saanut monet ihmiset viihtymään luonnossa. Myös Millsille metsä on ollut aina paikka rauhoittumiselle ja rentoutumiselle. Matkustaessaan hän on oppinut entistä enemmän arvostamaan suomalaista metsää.
”Kaipaan suomalaiseen metsään aina ollessani poissa. Kaipaan varsinkin sitä, kuinka helppoa sinne on mennä ja kuinka siellä ei yleensä ole ketään muuta.”
Molla Mills on matkustanut ympäri maailman opettaen käsitöiden terapeuttisia puolia.
Näin vuolet oman virkkuukoukkusi
- Etsi sopiva keppi. Jos keppi tuntuu märältä, anna sen kuivua. Tässä vaiheessa voit myös kuoria kaarnan. Voit jättää kahvan kuorimatta.
- Muotoile virkkauspää hiomapaperilla omien toiveidesi mukaisesti. Jotkut tykkäävät terävästä, toiset haluavat pyöreän.
- Muotoile nokka eli virkkuukoukun suu kuviosahalla.
- Sitten vuollaan! Vuole kaulan vartta kohti koukun suuta, älä koskaan itseäsi kohti.
- Viimeistele työ ja hio pois terävät kulmat hiomapaperilla.
Teksti Anne Salomäki, kuvat Benjamin Suomela.
