Artikkeli | 06/29/2022 07:19:21 | 4 min Lukuaika

UPM pyytää päästödataa yli 20 000 toimittajaltaan

UPM:n omien toimintojen päästövähennystavoitteiden lisäksi yhtiö on käynnistänyt -30 by 30 -ohjelman vähentääkseen päästöjä arvoketjussaan. Sen tavoitteena on vähentää päästöjä 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2018 tasosta.

Hiilijalanjäljen laskeminen UPM:n tuotteelle voi kestää muutamista viikoista jopa useisiin kuukausiin. Mitä jalostetumpi tuote, sitä enemmän dataa tarvitaan, jotta ymmärretään sen kaikki ympäristövaikutukset.

Usein nämä vaikutukset ovat epäsuoria, eli syntyvät yhtiön omien toimintojen sijaan arvoketjussa. Jopa 70 prosenttia yrityksen hiilijalanjäljestä voi syntyä tällä tavalla. Näin on myös UPM:n monissa liiketoiminnoissa, ja siksi päästöjen vähentäminen yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa on ratkaisevassa asemassa UPM:n tavoitellessa nettonollapäästöjä.

-30 by 30 -ohjelma tähtää juuri siihen. Sen ensimmäisessä vaiheessa kerätään päästödataa UPM:n yli 20 000 tavaran- ja palveluntoimittajalta. UPM:n toimittajat edustavat kansainvälisesti hyvin laajaa joukkoa erityyppisiä ja -kokoisia yrityksiä, joten urakka on suuri.

Toimittajien hiilijalanjälkidatan kerääminen antaa UPM:lle tukevan pohjan arvoketjupäästöjensä hallintaan. Päästöjen vähentämiseen on monia keinoja, mutta nopeimmin toteutettavissa olevat liittyvät esimerkiksi energia- ja toiminnan tehokkuuden parantamiseen sekä teknologiseen kehitykseen. Samat ratkaisut eivät kuitenkaan sovellu kaikille toimittajille.

UPM ottaa haasteen vastaan vähentääkseen arvoketjussa syntyviä päästöjään, sanoo Kimmo Ståhlberg, UPM:n toimitusketjun laatu- ja vastuullisuusjohtaja sekä -30 by 30 -ohjelmajohtaja. ”Monivuotinen -30 by 30 on UPM:n liiketoimintojen, hankinnan, tuotekehityksen ja kumppaniverkoston yhteispeliä. Meidän täytyy ensin yhdessä löytää tavat mitata ja vähentää päästöjämme, jotta voimme myöhemmin kehittää uusia vastuullisempia vaihtoehtoja fossiilisille materiaaleille ja tuotteille.”

-30 by 30 tuo positiivisia ilmastovaikutuksia

Ohjelma vähentää UPM:n negatiivisia ilmastovaikutuksia ja kasvattaa positiivisia. Yhtiön ilmastositoumukset ohjaavat UPM:ää kehittämään toimintaansa jatkuvasti. Tämä näkyy jo nyt siinä, miten UPM hoitaa metsiään, kehittää uusia tuotteita ja vähentää päästöjään.

 

emissions-fi.png

 

Fossiilisten polttoaineiden kulutuksen vähentäminen on kriittistä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Merkittävänä energiantuottajana ja -kuluttajana UPM suosii uusiutuvia ja muita hiilineutraaleja energianlähteitä sekä pyrkii jatkuvasti kehittämään energiatehokkuuttaan toiminnoissaan. UPM vähentää energiantuotannon ja ostosähkön fossiilisia hiilidioksidipäästöjä 65 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Kaikki UPM:n liiketoiminnot ovat sitoutuneita tähän tavoitteeseen.

Omissa liiketoiminnoissa tehtävien päästövähennysten lisäksi UPM ulottaa -30 by 30 -ohjelman avulla ilmastositoumuksensa läpi arvoketjun ja sitouttaa samalla muita toimialoja ja yrityksiä.

Antti Jääskeläisen, UPM Raflatac -liiketoiminta-alueen johtajan ja -30 by 30 -ohjelman sponsorin, mielestä tiiviimpää yhteistyötä kumppaniverkoston kanssa tarvitaan: ”Ohjelma on suora jatkumo UPM:n strategialle ja ilmastositoumuksille, ja se vie päästövähennystavoitteemme käytäntöön. Ohjelman vaikutus on laaja, sillä se varmistaa sekä meidän että kumppaneidemme liiketoiminnan kestävyyden myös tulevaisuudessa.”

Lopulta ohjelma tuottaa positiivisia vaikutuksia yhteiskunnalle ja ympäristölle, kun UPM rohkaisee omalta osaltaan vaihtamaan vastuullisempiin tuotteisiin ja palveluihin.

Hiilen hinnoittelu siintää horisontissa

Ohjelman ensivaiheissa UPM keskittyy keräämään päästödataa ja määrittämään luotettavan lähtötason kumppaneiltaan ostamille tuotteille ja palveluille. Pidemmällä tähtäimellä UPM aikoo pysyvästi muuttaa sitä, miten päätöksiä tehdään hankinnassa ja tuotekehityksessä.

Esimerkiksi hankintapäätökset tehdään edelleen pitkälti perustuen laatuun, toimitusvarmuuteen ja hintaan. UPM aikoo tehdä ilmastokysymyksistä yhden pääkriteereistä toimittajien ja kumppaneiden valinnassa, sekä tuoteporfolion kehityksessä. 

Lopulta ohjelma kannustaa myös asiakkaitamme ja koko arvoketjuamme kehittämään ja valitsemaan vastuullisempia ratkaisuja. Tämä vuorostaan kasvattaa UPM:n positiivisia ilmastovaikutuksia pysyvästi.

Uudet, modernit LNG-alukset ovat ylittäneet odotukset
Artikkeli | 06/07/2024 07:33:18 | 5 min

Uudet, modernit LNG-alukset ovat ylittäneet odotukset

Lue lisää
Tekemisen nälkä vie pitkälle
Artikkeli | 07/16/2021 08:19:37 | 4 min

Tekemisen nälkä vie pitkälle

Lue lisää
Paljon porkkanaa, kevyesti keppiä
Artikkeli | 09/09/2021 10:59:20 | 4 min

Paljon porkkanaa, kevyesti keppiä

Lue lisää