Elämäsi muuttui vuonna 2015. Miten?
Meistä tuli sisarusteni kanssa metsänomistajia, kun perimme 30 hehtaaria metsää. En tiennyt metsänhoidosta mitään mutta halusin ottaa vastuuta. Metsässämme on kuusia, mäntyjä ja vähän Saimaan rannan arvokasta hiekkarantaa.
Kuvaile ensimmäistä käyntiä metsässäsi.
Kävelimme metsänhoitoyhdistyksen metsäsuunnittelijan kanssa metsässä, kun kuulimme linnunlaulua. Hän pysähtyi: kuhankeittäjä! Totesin mielessäni, että minulla on paljon opittavaa. Olin onnellinen monimuotoisesta metsästä, jonka hakkuissa oli jätetty isot haavat pystyyn.
Olet Instagramin @mehtamimmi, metsäammattilainen ja metsänomistaja, nykyään UPM:llä metsäasiakasvastaava. Ostat siis metsänomistajilta puuta ja autat heitä hoitamaan metsäomaisuuttaan. Miksi työtehtäväsi on olemassa?
Tivasin työhaastattelussani epäluuloisena, mitä metsäasiakasvastaavan työ tarkoittaa. Onko se sitä, että ajellaan autolla pitkin metsäteitä ja vähän katsellaan puita? Mutta se on niin paljon enemmän. Keskeisiä ovat metsän lisäksi metsänomistajat. Työtehtäväni on olemassa, koska ihminen tekee lopulta valinnan siitä, mitkä puut kaadetaan tehtaalle.
Kerro viime kerrasta, kun lähdit metsänomistajan kanssa hänen metsäänsä ostamaan puuta.
Äskettäin lähdin kartta kädessä metsänomistajan kanssa metsään, jonka puista oli jo aiemmin tehty tarjous. Hän totesi minulle metsässä: “Ei aukkohakkuita.” Vastasin: “Ok! Sitten katsotaan sellaiset alueet, joita kannattaa harventaa.” Otamme metsänomistajan toiveet aina huomioon. Puhun myös eri-ikäisrakenteisen eli jatkuvan kasvatuksen asioista. Sanoin taannoin metsänomistajalle, että minusta hänen metsässään ei ole siihen edellytyksiä. Jatkuvapeitteinen kasvu olisi epävarmaa ja hidasta. Metsä oli vanha kuusikko, jossa on paksu kunttakerros. Parhaiten jatkuvaan kasvatukseen soveltuvat kohteet, joissa on valmista taimiainesta ja valmiiksi erirakenteisuutta. Näin on esimerkiksi rehevillä turvemailla.
Kuvaile itseäsi metsätermein.
Olen nyt 41-vuotiaana varttunut kasvatusmetsä, monimuotoinen sekametsä, 03-kehitysluokkaa. Generalistina olen kiinnostunut monista asioista metsänhoidossakin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa hoitaa metsää.