Artikkeli | 12/11/2020 10:45:31 | 3 min Lukuaika

Leikitäänkö kotia?

Oletko joutilaana kotona? Nyt voi olla sopiva hetki tarttua tee se itse -projekteihin ja ottaa työkalupakki haltuun.

Ihmiset viettävät tällä hetkellä enemmän kuin koskaan aikaa kotona. Asunnot toimivat samanaikaisesti työpaikkoina, kuntosaleina ja luokkahuoneina, kun taas ystäviä ja perheenjäseniä tavataan turvallisesti ulkona. Uuteen normaaliin sopeutuminen on kasvattanut tee se itse -projektien suosion ennennäkemättömiin lukemiin. Erityisesti puutarha- ja remonttityökalujen myynti on huipussaan.

Puutarhamyymälöiden ja rautakauppojen myynti kasvoi pelkästään Yhdysvalloissa yli 22 prosenttia vuoden 2020 alkupuoliskolla edellisvuoteen verrattuna. European Home Improvement Monitor -tutkimuksen mukaan 25 prosenttia kuluttajista 11 Euroopan maassa kertoi remontoivansa kotona aiempaa enemmän.

”Koronaviruksen alkaessa levitä maaliskuussa pelättiin sitä, että maailma menisi kiinni. Niinhän se vähäksi aikaa menikin – kuljetukset pantiin jäihin, ja monilla toimialoilla tehtaita jouduttiin sulkemaan. Toukokuun alussa kuitenkin huomasimme, että sulkutoimet olivat luoneet puuteollisuudelle uuden markkinan ja kysyntä oli alkanut kasvaa”, UPM Timberin kysynnän suunnittelupäällikkö Mika Nokelainen kertoo.

Suunnittele ensi kesäksi oma UPM ProFi-komposiittiterassi

Kesälomat uusiksi

Kysyntään vaikuttivat omalta osaltaan pitkäaikaiset ystävykset Anna Ehanti ja Henna Simola. He olivat suunnitelleet lähtevänsä perheineen ulkomaille kesälomalla, mutta sen sijaan he päättivätkin ostaa yhdessä 1950-luvulla rakennetun mökin kivenheiton päästä Helsingin keskustasta.

Simola näki pikkuruisen puisen mökin ensin, ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

”Rakastuin mökkiin saman tien”, Simola tunnustaa. ”Se oli samanvärinen kuin mummoni mökki, jolla vietin aikaa lapsena, ja tunsin oloni heti kotoisaksi. En halunnut edes harkita asiaa vaan tiesin, että mökki oli pakko ostaa.”

Onneksi Ehanti oli samaa mieltä, ja ystävykset alkoivat tuota pikaa värvätä perheenjäseniä mökin remonttipuuhiin. Naiset uusivat kesän mittaan mökin keittiön, maalasivat pinnat ja asensivat kesämökkinsä ulko- ja sisäseiniin uuden lautaverhoilun.

Ehannilla ja Simolalla ei ollut juuri aiempaa kokemusta remontoinnista, mutta he halusivat kodikkaan paikan, jossa he voisivat viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa.

”Pidän tämän paikan sosiaalisuudesta. Meillä on paljon ystäviä, jotka voivat pistäytyä täällä polkupyörillään. Korona-aikana voimme tavata muita ihmisiä mökin pihalla. Olemme jo järjestäneet grillijuhlia. Minusta on myös hienoa, että voimme tulla tänne päiväksi ja lähteä yöksi kotiin”, Simola kertoo.

Pitkäaikainen projekti

Kesämökki ei ole Simolalle ja Ehannille mikään väliaikainen ratkaisu, vaan heillä on sen varalle pitkän tähtäimen suunnitelmia. Remontteja on luvassa myös tuleville vuosille. Ystävykset suunnittelevat mökin taakse pientä puuvajaa ja haluavat uusia mökin vanhan oven Ehannin isän avustuksella. Heidän toiveenaan on tehdä välillä etätöitä mökiltä käsin. He suunnittelevat sinne myös aurinkopaneeleja tai lämpöpatteria, sillä mökkiin ei ole vedetty sähköä.

”Tämä on ollut hauskaa, koska mökki on niin pieni, ihan kuin leikkimökki. Emme kuitenkaan edes haluaisi ryhtyä tätä isompaan projektiin. Tämä on juuri sopiva meille”, Ehanti sanoo.

On mahdotonta tietää, miten tee se itse -trendi kehittyy pitkällä aikavälillä. UPM:n Nokelainen kertoo kuitenkin suhtautuvansa optimistisesti trendin kasvuun myös jatkossa, vaikka tulevaisuudesta ei olekaan varmuutta.

”Markkinoilta saamani palautteen mukaan puun kysyntä on nyt korkealla”, hän sanoo. ”Tilanne markkinoilla näyttäisi jatkuvan hyvänä myös ensi vuoden alkupuolella.”

 

Teksti ja kuva Laura Iisalo

Näin EU-säädökset vaikuttavat puurakentamiseen
Artikkeli | 02/05/2024 12:48:46 | 8 min

Näin EU-säädökset vaikuttavat puurakentamiseen

Lue lisää
Tuoko virtuaalitodellisuus luonnon lähemmäs?
Artikkeli | 08/25/2021 07:36:19 | 5 min

Tuoko virtuaalitodellisuus luonnon lähemmäs?

Lue lisää
Peikot pelastamassa planeettaa
Artikkeli | 04/13/2022 07:35:50 | 5 min

Peikot pelastamassa planeettaa

Lue lisää