Artikkeli | 06/23/2021 08:11:54 | 2 min Lukuaika

UPM tukee koronakriisin hoitamista Intiassa

Koronavirustilanne on Intiassa erittäin vaikea. UPM tukee UNICEFin työtä pandemian vaikutusten lievittämisessä.

UPM on tarttunut OP Ryhmän haasteeseen tukea UNICEFin työtä Intian koronakriisissä. UNICEF työskentelee Intiassa helpottaakseen maan erittäin vaikeaa koronatilannetta. Tuki kohdistuu sairaalatyön tukemiseen ja testauskapasiteetin kasvattamiseen. Esimerkiksi vakavasta happipulasta kärsiviin sairaaloihin toimitetaan ja asennetaan happigeneraattoreita ja muita elintärkeitä happihoitolaitteita.

Intiassa toukokuussa kriisiytynyt koronatilanne on pahin, minkä mikään yksittäinen maa on koronaepidemian aikana tähän mennessä kokenut. Pahimmillaan joka sekunti todettiin yli kolme uutta koronatartuntaa ja koronaan kuoli kolme ihmistä minuutissa. Intiassa on todettu lähes 30 miljoonaa koronavirustapausta ja noin 377 000 ihmistä on kuollut virukseen.

”Mikään maa ei vapaudu pandemian terveys- ja talousvaikutuksista ennen kuin koronaviruksen leviäminen on hallinnassa kaikkialla maailmassa”, muistuttaa UNICEFin yritysyhteistyön johtaja Outi Mikkonen.

”Intian koronatilanne on vaikea. Sen vuoksi haluamme osallistua pandemian torjuntaan ja samalla tukea myös asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme Intiassa. Toimimme maailmanlaajuisen Biofore Share and Care -vastuullisuusohjelmamme puitteissa ja tekemämme lahjoitukset, sponsoroinnit sekä pro bono -vapaaehtoistyö ovat auttaneet monia yhteisöjä pandemian aikana”, sanoo UPM:n sidosryhmäjohtaja Pirkko Harrela.

Esimerkiksi viime vuonna UPM lahjoitti 500 000 kasvosuojainta jaettavaksi toimintapaikkakuntiensa lähialueiden sosiaali- ja terveysalan toimijoille, kuten sairaaloille ja vanhainkoteihin.

UNICEF tukee Intian terveydenhoitojärjestelmää yhteistyössä Intian hallituksen kanssa.

Tähän mennessä maan sairaaloihin on toimitettu hätäapuna 26 happigeneraattoria, joiden avulla lisähappea saadaan johdettua suoraan vakavasta tautimuodosta kärsivien potilaiden sänkyihin. Lisäksi generaattoreiden avulla voidaan hoitaa sairaita vastasyntyneitä tai keuhkokuumeesta kärsiviä lapsia, tukea synnyttäviä äitejä komplikaatioissa sekä pitää leikkauspotilaiden hengitys vakaana.

Jo toimitettujen generaattoreiden lisäksi UNICEF toimittaa vielä 14 generaattoria lisää seuraavien kuukausien aikana. UNICEF toimittaa myös muuta kriittistä apua Intiaan. Toimituksessa on yli 4500 happikonsentraattoria, joilla tuetaan potilaiden hapensaantia, sekä 200 testilaitetta koronavirusnäytteiden analysoimiseen.

Happi- ja testauslaitteiston lisäksi UNICEF on toimittanut Intiaan miljoonia kasvomaskeja ja -suojaimia, satojatuhansia laitteita turvaamaan kylmäketjuja lääkkeiden ja rokotteiden säilytyksessä ja tuhansia happikonsentraattoreita.

Pääkuva: ©UNICEF/UNI340993/Panjwan

UPM:n vapaaehtoiset auttoivat Yrityskylän koululaisia tutustumaan työelämään ja yhteiskuntaan
Artikkeli | 06/19/2024 11:32:15 | 8 min

UPM:n vapaaehtoiset auttoivat Yrityskylän koululaisia tutustumaan työelämään ja yhteiskuntaan

Lue lisää
Elinkaarianalyysit saatavilla kaikille WISA®-koivuvanerituotteille
Artikkeli | 11/22/2024 11:24:48 | 4 min

Elinkaarianalyysit saatavilla kaikille WISA®-koivuvanerituotteille

Lue lisää
UPM Plywood valmistautuu huolellisesti Green Claims -ympäristöväittämä­direktiivin tuloon
Artikkeli | 11/13/2024 07:20:03 | 4 min

UPM Plywood valmistautuu huolellisesti Green Claims -ympäristöväittämä­direktiivin tuloon

Lue lisää