”Sovellamme Lappeenrannan biojalostamosta seitsemän vuoden aikana saatuja kokemuksia ja suunnittelusta saatuja oppeja nyt Leunassa. Pyrimme ongelmattomaan käynnistykseen ja sujuvaan toimintaan ilman vuotoja ja vaaratilanteita, joista voi aiheutua vahinkoa henkilöstölle, omaisuudelle tai biojalostamon naapureille”, UPM Leunan biokemikaalijalostamon prosessiturvallisuuspäällikkö Robert Sachse toteaa.
UPM Biopolttoaineissa hommat hoituvat: Oikea-aikainen kunnossapito takaa sujuvan tuotannon
Teknisiä riskejä hallitaan Leunassa
”Prosessiturvallisuuden kokonaisvaltaisella lähestymistavalla pyritään hallitsemaan teknisiä riskejä. Laitteita suunniteltaessa on aina tähdättävä hyväksyttävään jäljelle jäävään riskitasoon toimenpiteiden jälkeen. Siksi otamme käyttöön toisiaan varmistavia riskejä vähentäviä suojatoimenpiteitä. Jos riskinarvioinnin aikana havaitaan, että jokin toimintahäiriö voisi aiheuttaa paineen muodostumista ja laitteiston rikkoutumisen, muitakin suojatoimia otetaan käyttöön. Ne täytyy ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa.”
Vaikka suojaustoimenpiteitä olisi useita, aina on olemassa mahdollisuus, että ne pettävät. Laitteistojen osia voi olla huollossa ja käyttämättöminä, niitä ei ole testattu oikein tai käyttäjällä on ollut huono päivä. Tällöin tilanne voi kärjistyä. Myös hätävalmiudet on otettava huomioon.
”Meidän on koulutettava pelastustiimejä niin, että jos esimerkiksi vaarallista ainetta pääsee vuotamaan, laskemme sen leviämisen ja altistuneen alueen sekä arvioimme tarvittavat toimet. Pahimpia skenaarioita varten laadimme hätävalmiussuunnitelman siitä, kenelle pitää ilmoittaa ja mitä välineitä palontorjujat tai pelastustiimi tarvitsevat. Pystyvätkö he sammuttamaan palavien kuitujen tai palavan vedyn aiheuttaman tulipalon? Ne edellyttävät erilaista palontorjuntaa”, Sachse lisää.
UPM on arvioinut kaikkien mahdollisten skenaarioiden vakavuuden eikä luota vain yhteen suojaustoimenpiteeseen. Niinpä missään skenaariossa tapauksen eskaloitumisen estäminen ei ole pelkästään ihmisten varassa. Jos käyttäjän toimet eivät ole riittäviä, varajärjestelmät, kuten automaattiset järjestelmät, pysäyttävät laitoksen toiminnan. Tämä on prosessisuunnittelun perusperiaate.
Leunassa kehitetään parhaillaan myös biojalostamon digitaalista kaksosta. Se jäljittelee kemiallisten prosessien dynaamisen simuloinnin avulla tarkasti sitä, mitä laitoksessa tapahtuu, jos käyttäjä tekee virheen tai toimintahäiriö ilmenee. Prosessi-insinöörit ja muut asiantuntijat voivat nähdä, mihin toimet johtaisivat tosielämän tilanteissa, ja näin prosessiturvallisuutta ja käyttäjien koulutusta voidaan parantaa.
UPM:n biokemikaalijalostamo etenee – ensimmäiset puut toimitettu Leunaan
”Biojalostamon osalta nämä palaset olivat jo olemassa, ja niitä on käytetty muissa sovelluksissa, mutta niitä ei ole koskaan aiemmin yhdistetty tällaiseksi kokonaisuudeksi. Digitaalisessa kaksosessa yhdistyvät aidosti prosessit, joilla puuhakkeesta erotetaan ligniiniosa ja erotetaan sokeria ja biomolekyylejä. Prosessisuunnitteluun sisältyy useita vaiheita, joita ei ole koskaan aiemmin yhdistetty niin kuin nyt”, Sachse painottaa.
Ihmiset keskiössä
UPM:ssä on tehty merkittävää työtä turvallisen käyttäytymisen eteen. ” Avainsana on koulutus, kun pohdimme, kuinka teemme päätöksiä ja kuinka suunnitella prosessi niin, että työntekijät voivat työskennellä turvallisesti”, Hyvönen kertoo.
UPM:n turvallisuustavoitteet
Monilla Leunan työntekijöillä on aiempaa työkokemusta kemianteollisuudesta. Jotkut taas tulevat suoraan yliopistosta tai he ovat työskennelleet esimerkiksi laboratorioissa. Yhdenmukaiset käytännöt ovat välttämättömyys.
”Turvallisuuden kannalta on tärkeää, että ymmärrämme asiat samalla tavalla ja käytämme asioista yhteisesti sovittuja määritelmiä. Järjestämme myös jatkokoulutusta prosessiturvallisuuden parissa työskenteleville eli käyttäjille, huoltohenkilöstölle ja teknisille tarkastajille. Lisäkoulutusta saavat myös he, jotka analysoivat esimerkiksi teknisiä riskejä”, Sachse lisää.
”Leunan biojalostamon prosessiturvallisuuden perehdyttämiskoulutukset ovat valmiina, osa henkilöstöstä on jo koulutettu ja prosessiturvallisuuden osalta kaikki noin 75-prosenttisesti valmista ja toiminnassa. Rakennamme tätä järjestelmää rinnakkain uuden biojalostamon kanssa”, Sachse täydentää.
Kohti vuotta 2030
UPM kehittämä prosessiturvallisuuskoulutus kaikille UPM:läisille on käynnistymässä. Järjestelmällisellä koulutuksella pyritään siihen, että turvallisuus on luonnollinen osa päivittäistä johtamista ja työskentelytapaa.
Tavoitteena on, että Leunasta opitut asiat ja oivallukset jalkautetaan kuhunkin liiketoimintaan parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi.
”Tämä ei tapahdu yhdessä tai kahdessa vuodessa, mutta tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä prosessiturvallisuus on asianmukaisesti integroitu turvallisuusjohtamisjärjestelmäämme. Kyse on uusista työtavoista ja asenteiden muuttamisesta. Kyse on myös ihmisten osaamisesta, koulutuksesta, valmennuksesta, teknisiin ratkaisuihin liittyvistä parhaista käytännöistä ja järjestelmällisestä toiminnasta kaikkialla. Rakennamme uuden UPM:n perustaa”, Hyvönen toteaa lopuksi.