Artikkeli | 09/04/2020 08:04:27 | 4 min Lukuaika

Lukeminen ja vapaaehtoistyö avartavat maailmankuvaa

Yritysten tekemä vapaaehtoistyö on viime vuosina lisääntynyt. Vaikka vapaaehtoistyön ensisijainen tarkoitus on auttaa, se on paljon muutakin kuin hyväntekeväisyyttä. Parhaimmillaan työntekijä voi itsekin paremmin, kun hän voi itselleen merkityksellisellä tavalla olla tukena muille.

Yritysten vapaaehtoistyöllä viitataan yleisesti työantajan tarjoamaan ja usein myös organisoimaan mahdollisuuteen tehdä vapaaehtoistyötä työajalla. UPM:ssä työ tehdään osana yhtiön Biofore Share and Care -ohjelmaa, jonka tavoitteena on tukea paikallisyhteisöjen hyvinvointia.

Viime vuonna yli 500 UPM:läistä toimi vapaaehtoisena erilaisissa hankkeissa yhteensä yli 3000 tuntia. Suomessa UPM:n työntekijöitä oli mukana mm. erilaisissa siivous- ja vieraslajitalkoissa, maalaus- ja kunnostustöissä, lasten ja nuorten apuohjaajina ja vanhustyössä. UPM:ssä vapaaehtoistyötä tehdään tyypillisesti työntekijän omassa paikallisyhteisössä, mutta olemme mielellämme mukana myös laajemmissa hankkeissa.

Koronakriisi on herättänyt monissa halun auttaa. Samalla se on myös kannustanut yrityksiä miettimään uusia ja entistä vaikuttavampia tapoja tehdä vapaaehtoistyötä. UPM:läiset ovat esimerkiksi kevään aikana jakaneet osaamistaan suojavarustehankinnoissa. Elo-syyskuun vaihteessa laajasti näkyvässä Read Hour -kampanjassa UPM:n vapaaehtoiset osallistuvat ensimmäistä kertaa virtuaalisesti yläkoulujen äidinkielentunneille.

 Vapaaehtoistyö on enemmän kuin hyväntekeväisyyttä

Yritysten motiivit lähteä vapaaehtoistoimintaan vaihtelevat. Yleisesti puhutaan henkilöstön sitouttamisesta ja positiivisista brändivaikutuksista. Moni yritys näkee myös mahdollisuuden yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Vapaaehtoistyö voikin olla yritykselle ja yhteistyötaholle merkittävä voimavara, jos siihen panostetaan riittävästi.

Ehkä mielekkäämpää on kuitenkin tarkastella asiaa työntekijän kokeman merkityksellisyyden kautta. Vapaaehtoistyö voi laajentaa maailmankuvaa ja hälventää ennakkoluuloja, sillä siinä tapaa useasti ihmisiä tai kohtaa sellaisia asioita, joita ei normaalisti kohtaisi. Se voi auttaa näkemään asioita uudella tavalla. Muuttuvassa työelämässä ja liiketoiminnassa tällaiset kokemukset voivat olla arvokasta pääomaa, josta työnantajakin hyötyy. Vapaaehtoistyön on esimerkiksi osoitettu kehittävän empatiakykyä. Viime vuonna vietin päivän apuohjaajana Yrityskylässä. Lasten avoimuus ja taidokkuus kosketti. Oli ainutlaatuista päästä seuraamaan läheltä tulevaisuuden työntekijöiden ja kuluttajien käyttäytymistä.  

Yritysten vapaaehtoistyötä koskevat tutkimukset osoittavat, että toiminnasta haetaan usein yhteisöllisyyttä. Tähän havaintoon on helppo yhtyä: UPM:läisiä on helppo innostaa vapaaehtoistyöhön, jos siihen sisältyy mahdollisuus viettää aikaa kollegoiden kanssa. Useat ovat myös kertoneet kokemastaan merkityksellisyyden tunteesta ja saamastaan inspiraatiosta. Tällaiset kokemukset voivat kantaa pitkälle niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin.

Milloin viimeksi luit kirjaa tunnin keskeytyksettä?

Tämä viime vuoden Read Hour -kampanjan esittämä kysymys pysäytti varmasti monen miettimään lukemisen merkitystä omassa elämässään. Tänä vuonna osana kampanjaa UPM:n vapaaehtoiset kertovat itselleen tärkeistä teoksista ja lukemisen merkityksestä osana yläkouluikäisten äidinkielentunteja. Osallistujille järjestetyssä etukäteisinfossa moni kertoi lähteneensä mukaan kampanjaan, koska lukeminen inspiroi. Tällaisia kokemuksia on tärkeää jakaa eteenpäin. Myös vapaaehtoisten kirjalista on mielenkiintoista luettavaa, sillä sieltä löytyvät itsellenikin tutut suosikit: Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin ja Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Listalle voisi vielä lisätä tällä hetkellä omiin suosikkeihini kuuluvat Mia Kankimäen Naiset, joita ajattelen öisin ja Tove Janssonin Näkymätön Ninni, jota 3-vuotias lapseni haluaa lukea uudelleen ja uudelleen.

Lukemisella ja lukutaidolla on paljon myönteisiä vaikutuksia sekä yksilölle että yhteiskunnalle. UPM on mielellään mukana hankkeissa, joilla pyritään lisäämään tietoisuutta lukutaidon ja jatkuvan oppimisen tärkeydestä. Suomessa lukutaidon sanotaan olevan kaikkien oikeus. Siitä huolimatta ja juuri siksi Read Hour on tervetullut haaste. Sillä lukeminen kannustaa ajattelemaan ja eläytymään toisen asemaan. Vähän niin kuin vapaaehtoistyöhön osallistuminenkin.

Kaisa Vainikka, päällikkö, sosiaalinen vastuullisuus

image4wn76.jpg

Vapaaehtoisten kirjavinkkejä:

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen

David Lagercrantz: Zlatan Ibrahimovic

Philip K. Dick: Palkkionmetsästäjä

Margaret Mitchell: Tuulen Viemää

Suvi Vaarla: Westend

John Irving: Kaikki isäni hotellit

Trevor Noah – Born A Crime

J. R. R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta

Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

Taru Anttonen & Milla Karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) – Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan

UPM Plywood tukee nuoria ja lapsia Biofore Share and Care -ohjelman kautta
Artikkeli | 12/11/2024 12:16:46 | 2 min

UPM Plywood tukee nuoria ja lapsia Biofore Share and Care -ohjelman kautta

Lue lisää
Tukea luonnonkatastrofialueille Puolaan ja Yhdysvaltoihin
Artikkeli | 12/05/2024 08:34:09 | 5 min

Tukea luonnonkatastrofialueille Puolaan ja Yhdysvaltoihin

Lue lisää
UPM:n vapaaehtoiset auttoivat Yrityskylän koululaisia tutustumaan työelämään ja yhteiskuntaan
Artikkeli | 06/19/2024 11:32:15 | 8 min

UPM:n vapaaehtoiset auttoivat Yrityskylän koululaisia tutustumaan työelämään ja yhteiskuntaan

Lue lisää