Toimintaohje

Toimintaohjeemme muodostaa perustan kaikille toiminnoillemme ja määrittää poikkeuksetta kaikkien yhtiön työntekijöiden, toimihenkilöiden ja johtajien tavan toimia. Toimintaohjeemme käsittelee lakien noudattamista ja tietojen julkistamista, eturistiriitoja, lahjoja ja lahjonnan kieltoa sekä henkilöstöön, ihmisoikeuksiin ja ympäristöön liittyviä toimintatapoja. UPM:n hallitus on hyväksynyt toimintaohjeemme.

 

 

Toimintaohjeemme mukaiset periaatteet

 

UPM:n tavoitteena on pyrkiä pitkäjänteisesti kannattavaan liiketoimintaan toimimalla eettisesti ja vastuullisesti talouteen, ihmisiin ja yhteiskuntaan sekä ympäristöön liittyvissä asioissa. Pyrkimys kestävään kehitykseen ja jatkuvaan parantamiseen on osa yhtiön jokapäiväistä tapaa toimia.

UPM:n toimintaohje, johtamisperiaatteet ja arvot muodostavat kehyksen yhtiön toimintatavalle sekä korostavat sitoutumista vastuulliseen liiketoimintaan.

 
 

Toimintaohjetta täydentävät konsernin johtajiston, liiketoiminta-alueiden sekä globaalien funktioiden hyväksymät yksityiskohtaisemmat säännöt ja ohjeet, jotka koskevat muun muassa lahjonnan kieltoa, kilpailulainsäädännön noudattamista, sopimusten hallinnointia, verotusta, henkilöstöä, ympäristöä sekä työturvallisuutta ja tasavertaisuutta. Mitkään ohjeet tai säännöt eivät saa olla ristiriidassa toimintaohjeen kanssa.

 

Toimintaohjeen noudattaminen

Koko UPM:n henkilöstön on noudatettava toimintaohjetta. Työntekijöitä kannustetaan ottamaan yhteyttä esimiehiin, johtoon tai muihin asiaa tunteviin henkilöihin tilanteissa, joissa parhaan toimintatavan valitseminen on epäselvää.

UPM pyrkii varmistamaan tämän toimintaohjeen mukaisen toiminnan kouluttamalla henkilöstöä, lisäämällä tietoisuutta aktiivisella viestinnällä ja kehittämällä yhtiön riskienhallinta-, seuranta- ja raportointiprosesseja.

Toimintaohjeen vastainen toiminta johtaa rangaistustoimenpiteisiin ja tarvittaessa työsuhteen lopettamiseen. Henkilöstön on raportoitava mahdollisesta toimintaohjeen vastaisesta toiminnasta omalle esihenkilölleen tai UPM:n lakiosaston Compliance-tiimin, henkilöstöosaston tai sisäisen tarkastuksen edustajalle. UPM:n internet- ja intranetsivuilla olevan Raportoi väärinkäytöksestä -kanavan kautta kuka tahansa voi luottamuksellisesti ja nimettömänä kertoa toimintaohjetta koskevista huolenaiheista ja asioista sisäisen tarkastuksen johtajalle ja vaatimustenmukaisuusjohtajalle. Tämä kanava on myös yhtiön ulkopuolisten sidosryhmien käytettävissä.

Toimintaohjeen rikkomuksesta tai sen epäilystä raportoivaa henkilöä ei saa tästä syystä rangaista millään tavalla. Sekä raportoijan että syytetyn oikeudet ja yksityisyyden suoja taataan kaikissa tilanteissa.