UPM Plywood suunnittelee toimintansa tehostamista sekä kannattavuuden parantamista ja aloittaa Suomessa paikallisen lainsäädännön mukaiset muutosneuvottelut taloudellisista ja tuotannollisista syistä sekä toimintojen uudelleenjärjestelyistä johtuen.
Suunniteltujen muutosten tavoitteena on varmistaa UPM Plywoodin liiketoiminnan kilpailukyky haastavassa toimintaympäristössä. Suunnitelman tavoitteena on myös kehittää UPM Plywoodin toimintamallia, tukea organisaation uudistumista ja tarjota mahdollisuuksia työkiertoon sekä osaamisen kehittämiseen.
Neuvottelut koskevat noin 100 ylempää toimihenkilöä ja johtajaa, jotka työskentelevät UPM Plywoodin liiketoiminta-alueella, liiketoimintafunktioissa sekä globaaleissa funktioissa Suomessa.
Alustavan arvion mukaan suunnitelma saattaa johtaa noin 15 ylemmän toimihenkilön ja johdon tehtävän irtisanomiseen tuotannollisella tai taloudellisella perusteella. Lisäksi suunnitelma saattaa aiheuttaa muutoksia töiden järjestämiseen, työtehtäviin ja työtehtävien sijaintiin UPM Plywoodin organisaatiossa.
Päätökset mahdollisista irtisanomisista tehdään, kun muutosneuvottelut on saatu päätökseen.
Lisätietoja antavat:
Liiketoiminta-alueen johtaja Susanna Rinne, UPM Plywood, puh. 0204 156 463
UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9–16
puh. 040 588 3284
media@upm.com
UPM Plywood tarjoaa korkealaatuisia WISA®-vanereita ja -viiluja rakentamiseen, ajoneuvojen lattioihin, LNG-laivoihin, parkettiteollisuuteen sekä muihin teollisiin käyttökohteisiin. UPM:n vaneriliiketoiminnan liikevaihto oli 430 miljoonaa euroa vuonna 2024 ja sen palveluksessa on noin 1 600 henkilöä. wisaplywood.fi
UPM on materiaaliratkaisujen yhtiö. Uusiutuvista kuiduista, kehittyneistä materiaaleista, hiilidioksidipäästöjä vähentävistä ratkaisuista ja painopapereista koostuva portfoliomme uudistaa tuotteita ja kokonaisia arvoketjuja. Vastuullisuustoimintamme on saanut ulkopuolista tunnustusta mm. EcoVadisilta ja Dow Jones kestävän kehityksen indekseiltä. Työllistämme noin 15 800 henkilöä maailmanlaajuisesti, ja vuotuinen liikevaihtomme on noin 10,3 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.
UPM – we renew the everyday
Lue lisää: upm.com
Seuraa meitä LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | X | #UPM #materialsolutions #WeRenewTheEveryday