Arvokkaiden elinympäristöjen suojelu

Suojelutyön tavoitteena on tunnistaa ekologisesti tärkeimmät kohteet ja jättää ne puutuotannon ulkopuolelle. Suojelun piiriin valitaan olosuhteiltaan ainutlaatuisia elinympäristöjä, kuten lähteitä, jyrkänteitä, lehtoja, puroja ja ojia. Kohteita suojellaan sekä lakisääteisesti että vapaaehtoisesti niiden suojeluarvon perusteella. Jos suojelun kohteena olevaa metsäaluetta käsitellään, luonnon monimuotoisuus ja sen säilyminen turvataan.

 
 

Seuraamme jokapäiväisten metsätaloustoimiemme vaikutusta elinympäristöjen suojeluun kahden indikaattorin avulla:

 

Suojelualueet ja arvokkaat elinympäristöt yhtiön omissa metsissä Suomessa

Vuonna 2022
16,4 %
UPM:n maaomaisuudesta Suomessa oli suojeltu tai rajoitetussa käytössä.

Lähtötaso 2019: 15,50 %

*Suojeluprosentti pitää sisällään tiukasti suojellun metsätalousmaan (12,7 %) ja suojelukohteet, joiden hoito ja käyttö tapahtuu viranomaisohjein (3,8 %).Viranomaisohjein käsiteltäviä ovat esimerkiksi ne Natura 2000 -verkoston alueet, joissa metsätalous on mahdollista.

 
UPM:n Suomen metsissä on
43 538
suojeltua arvokasta elinympäristöä.
 

UPM suojelee uhanalaista kastanjasirkkusta Uruguayn El Retirossa

 

UPM ja WEPA edistävät yhdessä luonnon monimuotoisuutta

 
 
 

Aiheeseen liittyvää

Behind the scenes: Läpinäkyvyys tuo lisäarvoa asiakkaille, uskoo vastuullisuus­päällikkö Jaakko Paloheimo
Artikkeli | 09/06/2024 09:11:10 | 2 min

Behind the scenes: Läpinäkyvyys tuo lisäarvoa asiakkaille, uskoo vastuullisuus­päällikkö Jaakko Paloheimo

Lue lisää
Haluaisitko tarjota korkealaatuista kemikaalitietoa asiakkaillesi ja kumppaneillesi?
Artikkeli | 09/05/2024 09:07:48 | 3 min

Haluaisitko tarjota korkealaatuista kemikaalitietoa asiakkaillesi ja kumppaneillesi?

Lue lisää
UPM ottaa luonnon huomioon joka päivä
Artikkeli | 08/29/2024 13:07:32 | 6 min

UPM ottaa luonnon huomioon joka päivä

Lue lisää
Fernando Castellanos UN Global Compactilta: "Yritysten osallistuminen ilmastotekoihin on ratkaisevan tärkeää"
Artikkeli | 08/08/2024 13:16:08 | 7 min

Fernando Castellanos UN Global Compactilta: "Yritysten osallistuminen ilmastotekoihin on ratkaisevan tärkeää"

Lue lisää