Suuntaviiva kestävälle kehitykselle

YK:n Global Compact -aloitteen määrittämät kestävän kehityksen tavoitteet vuodelle 2030 nostavat esiin koko maailmaa koskettavia taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöhaasteita.

 

Tavoitteita on 17 ja niillä yhteensä 169 alatavoitetta. Yrityksillä on keskeinen rooli tavoitteiden saavuttamisessa. On tärkeää, että yritykset tunnistavat todellisen yhteyden oman toimintansa, tuotteidensa ja ratkaisuidensa vaikutusten ja kestävän kehityksen tavoitteiden välillä. Vieläkin tärkeämpää on, että yritykset asetettavat omia kunnianhimoisia tavoitteitaan, joilla ne voivat edistää globaaleja tavoitteita, joko suoraan tai epäsuorasti.

 

Sitoumuksemme kestävän kehityksen tavoitteisiin

 

Sitoumuksemme

Me olemme sitoutuneet YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja tunnistaneet niistä ne tavoitteet ja alatavoitteet, joihin toiminnallamme, tuotteillamme ja ratkaisuillamme on suurin vaikutus – joko positiivinen tai negatiivinen. Meille on tärkeää nähdä nykyisen toimintamme ja globaalien tavoitteiden välinen strateginen yhteys. Olemme myös tunnistaneet ne liiketoimintariskit, joita syntyy, mikäli emme tartu tavoitteiden osoittamiin haasteisiin. Turvalliset ja kestävät tuotteet ovat myös tärkeässä roolissa, kun mietimme mahdollisuuksiamme vaikuttaa.

GRI ja YK:n Global Compact ohje (EN) auttoi meitä omassa tavoitteiden arvioinnissamme.

Lue lisää arviointiprosessistamme (EN).

 
 

Tavoite 6: Puhdas vesi ja sanitaatio

Tavoitteemme on käyttää vettä vastuullisesti sekä minimoida toimintamme negatiiviset vaikutukset vesistöihin.

Yksi tärkeä tavoite meille on kestävän kehityksen tavoite 6, Puhdas vesi ja sanitaatio. Tästä englanninkielisestä videosta saat lisätietoa tavoitteesta ja siitä, miten pyrimme saavuttamaan sen.

 

Toimintamme kannalta tärkeimmät alatavoitteet

YK:n alatavoite 6.3: Veden laadun parantaminen vuoteen 2030 mennessä vähentämällä saasteita ja vesistöpäästöjen määrää sekä minimoimalla vaarallisten kemikaalien ja materiaalien pääsy veteen. Käsittelemättömän jäteveden määrän puolittaminen, veden kierrätyksen huomattava lisääminen ja turvallinen uudelleenkäyttö maailmanlaajuisesti vuoteen 2030 mennessä. 

Näin edistämme alatavoitetta 6.3:

  • Tavoitteemme on vähentää kemiallista hapenkulutusta (COD) 40 %. Vuonna 2023 määrä oli vähentynyt 39 % keskimääräistä UPM:n tuotetta kohti vuoteen 2008 verrattuna.

  • Tavoitteemme on vähentää jäteveden määrää 30 %. Vuonna 2023 määrä oli vähentynyt 7 % keskimääräistä UPM:n tuotetta kohti vuoteen 2008 verrattuna. 

  • Tavoitteemme on, että 100 % jäteveden puhdistuksessa käyttämistämme ravinteista on kierrätettyjä. Tällä hetkellä 33 % käyttämistämme ravinteista on kierrätettyjä.

 

Muut meille tärkeät alatavoitteet

YK:n alatavoitteet 6.1: Turvallinen juomavesi ja 6.2 Riittävät ja yhtäläiset saniteettitilat

  • Olemme allekirjoittaneet WBCSD:n (World Business Council for Sustainable Development) WASH-sitoumuksen. Allekirjoituksella sitoudumme varmistamaan, että UPM on turvallinen ja terveellinen työpaikka, jossa vesi-, saniteetti- ja hygienia-asiat ovat kunnossa niiden tilojen osalta, joita yhtiö itse hallinnoi. Haluamme myös lisätä koko henkilöstön tietoisuutta ja ymmärrystä puhtaan veden ja hygienian merkityksestä.
 
 

Tavoite 7: Edullista ja puhdasta energiaa

Tavoitteemme on parantaa energiatehokkuuttamme sekä lisätä uusiutuvan ja vähäpäästöisen energian tuotantoa.

Kestävän kehityksen tavoite 7, Edullista ja puhdasta energiaa, on yksi prioriteettimme. Tästä englanninkielisestä videosta saat lisätietoa tavoitteesta ja siitä, miten pyrimme saavuttamaan sen.

 

Toimintamme kannalta tärkeimmät alatavoitteet

YK:n alatavoite 7.2: Uusiutuvan energian osuuden huomattava lisääminen maailmanlaajuisessa energiantarjonnassa vuoteen 2030 mennessä.

Näin edistämme alatavoitetta 7.2:

  • Tavoitteemme on ylläpitää 70 %:n osuutta uusiutuvissa polttoaineissa. Vuonna 2023 uusiutuvien polttoaineiden osuus oli 76 %.

  • UPM Biorefining tuottaa biopolttoaineita ja UPM Energian tavoite on tuottaa CO2-vapaata sähköä. Vuonna 2022 95 % UPM Energyn tuotannosta oli CO2-vapaata.

Lue lisää vähähiilisistä energianlähteistämmevaelluskalojen luonnollista lisääntymistä tukevista vesivoimaloistamme sekä UPM:n toiminnasta sähkömarkkinoiden murroksessa.

 

YK:n alatavoite 7.3: Energiatehokkuuden parantamisen kaksinkertaistaminen maailmanlaajuisesti vuoteen 2030 mennessä.

Näin edistämme alatavoitetta 7.3:

  • Tavoitteemme on parantaa energiatehokkuuttamme yhdellä prosentilla vuosittain. Vuonna 2023 energiatehokkuustavoitetta ei saavutettu.

Lue lisää energiatehokkuudestamme.

 

Tavoitteena kestävä ja tehokas energiankäyttö

 

Tavoite 8: Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua

Pyrimme kasvamaan edistämällä biotaloutta ja keskittymällä parantamaan turvallista ja palkitsevaa työympäristöä.

Kestävän kehityksen tavoite 8, Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua, on meille tärkeä tavoite. Tästä englanninkielisestä videosta saat lisätietoa tavoitteesta ja siitä, miten pyrimme saavuttamaan sen.

 

Toimintamme kannalta tärkeimmät alatavoitteet 

YK:n alatavoite 8.2: Taloudellisen tuottavuuden lisääminen monialaisuudella, modernilla teknologialla ja innovaatioilla sekä keskittymällä korkeaa lisäarvoa tuottaviin ja työvoimavaltaisiin sektoreihin.

Näin edistämme alatavoitetta 8.2:

  • Tavoitteemme on kasvattaa vertailukelpoista liikevoittoa kohdennetun myynnin kasvun ja paremman kannattavuuden kautta. Vuonna 2023 vertailukelpoinen liikevoitto laski 52 % 1 013 miljoonaan euroon.

  • Tavoitteemme on saavuttaa 10 %:n vertailukelpoinen oman pääoman tuotto. Vuonna 2022 vertailukelpoinen oman pääoman tuotto oli 6,2 %.

  • Tavoitteemme on saavuttaa 2x tai alle nettovelka/EBITDA. Vuonna 2023 nettovelan ja EBITDA:n suhde oli 1,55.

Lue lisää investointipäätöksestämme rakentaa uusi sellutehdas Uruguayhin, ja arvonluonnista innovaatioidemme avulla.

 

YK:n alatavoite 8.5:Varmistaa vuoteen 2030 mennessä tuottava täystyöllisyys, ihmisarvoinen työ naisille ja miehille ml. nuoret ja osatyökykyiset sekä samanlainen palkka kaikille samanarvoisesta työstä.

Näin edistämme alatavoitetta 8.5:

  • Tavoitteenamme on, että henkilöstömme kokee, että yhtiö arvostaa ja edistää monimuotoisuutta ja kohtelee kaikkia tasapuolisesti ja reilusti, ja että jokainen pystyy etenemään urallaan henkilökohtaisista taustoistaan ja ominaisuuksistaan huolimatta. Tavoitteenamme on, että UPM on yritysten parhaimman 10%:n vertailuryhmässä henkilöstön yhteenkuuluvuudessa 2030 mennessä ja että naisten osuus asiantuntija- ja johtotehtävissä kehittyy jatkuvasti ja on 40 % vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2022 henkilöstökyselyssä yhteenkuuluvuutta UPM:ssä koskevan kysymyksen keskiarvotulos oli 68, joka on 12 pistettä alle yritysten parhaimman kymmenesosan vertailuryhmän. Naisten osuus asiantuntija- ja johtotehtävissä oli 32,3 % vuonna 2022. 

  • Tavoitteemme on, että työntekijöillämme on hyvät mahdollisuudet oppimiseen ja kehittymiseen tulevaisuuden työllistymisen varmistamiseksi. Tavoitteemme on, että henkilöstö pitää oppimis- ja kasvumahdollisuuksia hyvinä, selvästi yli vertailuarvon vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2023 henkilöstökyselyssä oppimista ja kasvua UPM:ssä koskevan kysymyksen keskiarvotulos oli 64, joka on kahdeksan pistettä alle globaalin vertailukeskiarvon. Tavoitteemme on, että kaikki työntekijämme käyvät tavoitekeskustelun ja heille laaditaan henkilökohtaisen kehityssuunnitelma. Vuonna 2023 85 % työntekijöistämme kävi tavoitekeskustelun tai vuosittaisen esimieskeskustelun, ja 81 %:lle työntekijöistämme oli laadittu kehityssuunnitelma.
  • Tavoitteenamme on oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja kilpailukykyinen palkitseminen koko henkilöstölle. Olemme sitoutuneet varmistamaan elämiseen riittävän palkan koko henkilöstölle perustuen vuosittaiseen arviointiin ja sukupuolten välisen palkkatasa-arvon varmistamiseen perustuen vuosittaiseen yhdenvertaisuusselvitykseen, jonka avulla tunnistetaan ja poistetaan selittämättömät palkkaerot.
  • Tavoitteemme on, että henkilöstön sitoutuminen selvästi yli vertailuarvon vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2023 henkilöstön sitoutumista kuvaava keskiarvotulos oli 70, joka on viisi pistettä alle globaalin vertailukeskiarvon.

Lue lisää UPM:n työnantajamielikuvasta sekä urakehityksestä UPM:llä.

 

YK:n alatavoite 8.8: Työntekijöiden oikeuksien suojelu ja turvallisen työympäristön varmistaminen kaikille työntekijöille, mukaan lukien siirtotyöläiset, naispuoliset siirtotyöläiset ja vaarallisissa työolosuhteissa työskentelevät työntekijät.

Näin edistämme alatavoitetta 8.8:

  • Tavoitteemme on, että yhtiössämme ei ole kuolemaan johtaneita tai vakavia tapaturmia. Vuonna 2023 yhtiössämme sattui viisi vakavaa tapaturmaa, mutta ei yhtään kuolemaan johtanutta tapaturmaa.

  • Tavoitteemme on, että TRIF-luku pysyy alle 2, mukaan lukien urakoitsijat. Vuonna 2023 TRIF-luku omilla työntekijöillämme oli 6,1 ja urakoitsijat mukaan lukien 5,2.

  • Tavoitteemme on, että poissaolojen määrä on alle 2 % työajasta kaikissa yksiköissämme. Vuonna 2022 poissaolojen määrä oli 4,3 % työajasta.

  • Tavoitteemme on, että kaikissa yksiköissä ja liiketoiminnoissa on prosessiturvallisuuden kehitysohjelma 2030 mennessä. Vuonna 2023 julkaisimme uuden prosessiturvallisuuden UPM-standardin.

  • Tavoitteemme on olla yritysten parhaimman 10 %:n vertailuryhmässä henkilöstön työ- ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa vuoteen 2030 mennessä. Henkilöstökyselyssä keskiarvotulos vuonna 2022 näille aiheille oli 72, mikä on seitsemän pistettä alle yritysten parhaan kymmenesosan vertailuryhmän.

Lue lisää ihmisoikeusarvioinnistamme sekä Kymin and Augsburgin tehtaiden työturvallisuudesta.

 

Muut meille tärkeät alatavoitteet

YK:n alatavoite 8.7: Ei lapsi- eikä pakkotyövoimaa 

  • Meillä on nollatoleranssi koskien lapsi- ja pakkotyötä kohtaan kaikissa liiketoiminnoissamme ja koko toimitusketjussamme. 

Lue lisää sitoutumisestamme ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.

 
 

Tavoite 12: Vastuullista kuluttamista

Kiertotalousajattelumme ytimessä on kehittää uusiutuvia ja kierrätettäviä materiaaleja ja tuotteita puupohjaisesta biomassasta ja jatkuvasti parantaa tuotantomme resurssitehokkuutta.

Kestävän kehityksen tavoite 12, Vastuullista kuluttamista, on yksi prioriteettimme. Tästä englanninkielisestä videosta saat lisätietoa tavoitteesta ja siitä, miten pyrimme saavuttamaan sen.

 

Toimintamme kannalta tärkeimmät alatavoitteet

YK:n alatavoite 12.2:  Luonnonvarojen kestävä hoito ja käyttö vuoteen 2030 mennessä.

Näin edistämme alatavoitetta 12.2:

  • Tavoitteemme on kehittää uusia tuotteita ja palveluita, jotka edistävät YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Uusi kestävän tuotesuunnittelun konseptimme ohjaa tuotekehityshankkeita, vahvistaa elinkaariajattelua ja varmistaa, että uudella tuotteella tai palvelulla on kestävyysarvolupaus, ja että se tukee YK:n kestävän kehityksen tavoitteita.

  • Kaikilla muilla tuotantolaitoksilla paitsi Uruguayn uudella sellutehtaalla, jonka tuotanto käynnistyi 2023, ja Raflatacin uusilla tuotantolaitoksilla Saksassa, jotka hankittiin vuoden 2022 lopulla, on ollut ISO 14001 -standardin mukaisesti sertifioitu ympäristöjohtamisjärjestelmä vuodesta 2018 lähtien. Myös näiden tuotantolaitosten sertifiointi on odotettavissa vuonna 2024.

Lue lisää Biofore Site -konseptista ja siitä, kuinka muunnamme  tuotantomme sivuvirrat kuluttajatuotteiksi.

 

YK:n alatavoite 12.4: Kansainvälisten sopimusten mukainen, ympäristön näkökulmasta kestävä kemikaalien ja jätteiden hallinta koko niiden elinkaaren osalta vuoteen 2020 mennessä. Huomattava jätteistä ja kemikaaleista johtuvien ilma-, vesistö- ja maaperäpäästöjen vähentäminen niiden ihmisille ja ympäristölle negatiivisten vaikutuksien minimoimiseksi.

Näin edistämme alatavoitetta 12.4:

  • Tavoitteemme on vähentää happamoittavien savukaasupäästöjen (NOX/SO2) määrää 20 % vuoden 2015 tasosta. Vuonna 2023 saavutimme 17 %:n vähennyksen keskimääräistä UPM:n tuotetta kohti verrattuna vuoteen 2015.

Lue lisää kokemuksiamme kierrätettyjen ravinteiden käytöstä ja UPM:n ja Baltic Sea Action Groupin yhteistyöstä.

 

YK:n alatavoite 12.5: Jätteen määrän huomattava vähentäminen ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä, kaatopaikkajätteen määrän minimointi, kierrättäminen sekä materiaalien uudelleen käyttäminen.

Näin edistämme alatavoitetta 12.5:

  • Tavoitteemme on saavuttaa kaatopaikkajätteen nollataso ja lopettaa kokonaan jätteen poltto ilman energian talteenottoa. Vuonna 2023 87 % kaikesta prosessijätteestämme kierrätettiin tai käytettiin uudelleen. Kaatopaikkajätteen kokonaismäärä lisääntyi 50 % vuodesta 2022.

Lue lisää Raflatacin kiertotalousinnovaatioista ja läpimurrostamme tuhkan kierrätyksessä.

 

Muut meille tärkeät alatavoitteet

  • YK:n alatavoite 12.8: Kasvatetaan kestävän kehityksen tietoutta
    • Tällä hetkellä meillä on ympäristötuoteselosteet suurimmalle osalle tuotteistamme, ja tavoitteemme on saada kaikille soveltuville tuotteille ympäristömerkit. Vuonna 2023 ympäristömerkittävissä olevien tuotteiden osuus oli 89 %.
 
 

Tavoite 13: Ilmastotekoja

Siirtyminen fossiilisesta taloudesta biotalouteen – Metsillä, puupohjaisilla tuotteilla ja vähähiilisellä energialla on kaikilla oma roolinsa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

Yksi tärkeä tavoite meille on kestävän kehityksen tavoite 13, Ilmastotekoja. Tästä englanninkielisestä videosta saat lisätietoa tavoitteesta ja siitä, miten pyrimme saavuttamaan sen.

 

Toimintamme kannalta tärkeimmät alatavoitteet:

YK:n alatavoite 13.1: Vahvistaa maailmanlaajuisesti kapasiteettia sietää ja sopeutua ilmastouhkiin ja luonnonkatastrofeihin. 

Näin edistämme alatavoitetta 12.5:

  • Tavoitteemme on vähentää energiantuotannon ja ostosähkön (Scope 1 ja 2) fossiilisia hiilidioksidipäästöjä 65 % vuoteen 2030 mennessä vuoden 2015 tasosta. Vuonna 2022 fossiiliset hiilidioksidipäästöt vähenivät 45 % verrattuna vuoteen 2015 ja 17% verrattuna vuoteen 2022.
  • Tavoitteenamme on vähentää hankintaketjumme CO2-päästöjä (scope 3) 30 %:lla vuoden 2018 tasosta. Vuonna 2023 scope 3 fossiiliset hiilidioksidipäästöt vähenivät 23 % vuoteen 2018 verrattuna. 
  • Jatkuvana tavoitteenamme on ilmastopositiiviset tuotteet. Vuonna 2023 osallistuimme GHG-protokollan pilottihankkeeseen maankäytön ohjauksesta.
  • Vuonna 2021 asetimme uuden tavoitteen hiilen ja turpeen käytön lopettamisesta omassa energiantuotannossamme vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2023 hiilen ja turpeen käyttö väheni 13% vuoteen 2022 verrattuna.
  • Olemme lisäksi analysoineet ilmastonmuutoksen vaikutuksia liiketoimintaamme. Tämä auttaa meitä riskiarvioinneissamme.

Lue lisää Biofore-strategiamme ohjaamista toimista ilmastonmuutosta vastaanScience Based Targets -hankkeesta, joka tarjoaa yrityksille työkaluja ilmastotavoitteiden tarkastamiseen ja biopolttoaineiden roolista puhtaammassa tieliikenteessä.

 
 

Tavoite 15: Maanpäällinen elämä

Tavoitteenamme on kestävä maankäyttö ja metsät täynnä elämää sekä metsien ekosysteemipalveluista huolehtiminen.

Kestävän kehityksen tavoite 15, Maanpäällinen elämä, on meille tärkeä tavoite. Tästä englanninkielisestä videosta saat lisätietoa tavoitteesta ja siitä, miten pyrimme saavuttamaan sen.

 

Toimintamme kannalta tärkeimmät alatavoitteet

YK:n alatavoite 15.2: Kaikkien metsätyyppien kestävän hoidon edistäminen, metsäkadon pysäyttäminen, vahingoittuneiden metsien uudistaminen ja metsien istutuksien ja metsittämisen huomattava lisääminen maailmanlaajuisesti 2020 mennessä.

Näin edistämme alatavoitetta 15.2:

  • Tavoitteemme on, että kaikki käyttämämme kuitu on sertifioitua. Vuonna 2023 sertifioidun kuidun osuus oli 87 %.
  • Kaikilla liiketoiminnoillamme on puun alkuperän seurantajärjestelmä. 

Lue lisää kestävästä maankäytöstä ja kaikille paremmista metsistä.

 

YK:n alatavoite 15.5: Luonnonmukaisten elinalueiden tuhoutumisen estäminen ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttämien pikaisilla ja merkittävillä toimilla. Vaarantuneiden lajien suojeleminen ja niiden sukupuuton estäminen 2020 mennessä.

Näin edistämme alatavoitetta 15.5:

  • Tavoitteenamme on jatkuva positiivinen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen omistamissamme metsissä Suomessa. Tavoitteeseen kuuluu myös luonnon monimuotoisuusohjelman toimeenpano sekä seurantajärjestelmän kehittäminen. Vuonna 2023 mittasimme kokonaisuudessaan positiivista kehitystä sekä Suomessa että Uruguayssa. Lue lisää biodiversiteetti-indikaattoreistamme.
  • Tavoitteenamme on vapauttaa 500 km virtavettä esteistä. Vuonna 2023 186 km tavoitteesta oli saavutettu.

Lue lisää luonnon monimuotoisuuden merkityksestä kestävälle metsätaloudelleluonnon monimuotoisuuden monista eduista, uudesta tavasta monimuotoisuuden lisäämiseen ja kelon pystyyn jättämisen lukuisista hyödyistä.

 
 
 
 

Global Compact Network Finland ry

Olemme akviisesti mukana YK:n alaisuudessa toimivan Global Compact Network Finland ry:n toiminnassa. Suomen verkostossa on mukana kasvava joukko erikokoisia yrityksiä, joiden tavoitteena on kehittää liiketoimintansa vastuullisuutta ja kehittyä kestävän kasvun tiellä. Verkosto perustetiin keväällä 2019 ja sen pääsihteerinä aloitti 1.1.2020 Lenita Toivakka. 

Lue lisää Global Compact Suomen verkkosivuilta 

 

UPM ja Global Compact webinaari

Keskustelimme yhdessä Global Compact Finland -verkoston kanssa pääsihteerin Lenita Toivakan johdolla YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden merkityksestä ja organisaatioiden mahdollisuuksista edistää tavoitteita konkreettisesti. 21.4.2020 pidetyssä webinaarissa esittelimme kaksi case-esimerkkiä UPM:n tavasta lähestyä teemaa.


 
 

Global Compact auttaa yrityksiä menestymään vastuullisesti

 

Tutustu kestävän kehityksen tavoitteisiin

Jotta saavuttaisimme kestävän kehityksen tavoitteet 2030 mennessä, tulee meidän kaikkien kantaa kortemme kekoon. Meille kaikki 17 tavoitetta ovat relevantteja joko suoraan tai välillisesti. Edistämme niistä aktiivisesti kuutta. Tutustu ja lue lisää YK:n kestävän kehityksen tavoitteista.