​​​​​​Kaikki hyötyvät yhteistyöstä ja avoimuudesta

Haluamme tarjota asiakkaillemme ratkaisuja, jotka auttavat heitä kehittymään ja menestymään. Saumaton yhteistyö ja jatkuva vuoropuhelu, joiden avulla opimme ymmärtämään asiakkaidemme tarpeita entistä paremmin, ovat parhaita keinoja saavuttaa hyviä tuloksia yhdessä.

 
 

Asiakkaiden menestystä tukemassa

Panostamme jatkuvaan vuoropuheluun asiakkaidemme kanssa ja säännöllisiin liiketoimintakohtaisiin asiakastyytyväisyyskyselyihin. Toimiva asiakassuhde perustuu vuoropuhelun kautta saavutettuun ymmärrykseen markkinoiden ja asiakkaan tarpeista sekä tuotteiden loppukäyttökohteista.

Jatkuvan vuoropuhelun lisäksi käynnissä on aina lukuisia yhteisiä kehityshankkeita. Monet hankkeista liittyvät tuotekehitykseen ja toimitusketjun tehokkuuteen.

Mittaamme säännöllisesti asiakastyytyväisyyttä useimmissa liiketoiminnoissamme sisäisten tai kolmannen osapuolen tekemien kyselyjen avulla. Saamamme palaute ohjaa toimintamme kehittämistä, ja tuo tärkeän asiakasnäkökulman mukaan henkilöstön tulostavoitteiden ohjaukseen.

Käymämme vuoropuhelu ja tekemämme kyselyt ovat näyttäneet meille, että asiakkaamme ovat kiinnostuneita vastuullisuudestamme ja kestävän kehityksen mukaisesta toiminnasta. Eniten asiakkaitamme kiinnostavat tuoteturvallisuus, metsäsertifiointi, puun alkuperä ja tuotteiden ympäristöasiat. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on noussut entistä tärkeämmäksi aiheeksi.

 

 
 

Merien muoviroskista merkkituotteiksi

 
 

Lue lisää aiheesta

WISA®-vanerista valmistetussa Onnelossa luonto tulee lähelle
Artikkeli | Anu Ritvanen | 09/12/2024 05:16:41 | 4 min

WISA®-vanerista valmistetussa Onnelossa luonto tulee lähelle

Lue lisää
Behind the scenes: Läpinäkyvyys tuo lisäarvoa asiakkaille, uskoo vastuullisuus­päällikkö Jaakko Paloheimo
Artikkeli | Anu Ritvanen | 09/06/2024 09:11:10 | 2 min

Behind the scenes: Läpinäkyvyys tuo lisäarvoa asiakkaille, uskoo vastuullisuus­päällikkö Jaakko Paloheimo

Lue lisää
Haluaisitko tarjota korkealaatuista kemikaalitietoa asiakkaillesi ja kumppaneillesi?
Artikkeli | Dan Rider | 09/05/2024 09:07:48 | 3 min

Haluaisitko tarjota korkealaatuista kemikaalitietoa asiakkaillesi ja kumppaneillesi?

Lue lisää
UPM ottaa luonnon huomioon joka päivä
Artikkeli | 08/29/2024 13:07:32 | 6 min

UPM ottaa luonnon huomioon joka päivä

Lue lisää