Vedenkäyttö

Vesi on jatkuvassa liikkeessä

Vesi on hämmästyttävän dynaaminen, jatkuvassa liikkeessä oleva aine, joka kiertokulkunsa aikana höyrystyy, haihtuu, tiivistyy taas sateeksi ja palaa takaisin  meriin ja järviin. Vesi on kiertokulkunsa eri vaiheissa lähes kaiken elämän ja ekosysteemien edellytys maapallolla.

Vesi virtaa myös läpi koko liiketoimintamme. Se kulkee tuotantoprosesseissamme sekä metsissä, joissa puut ja metsän pohjakerrokset puhdistavat sitä ja säätelevät sen liikettä. Me hyödynnämme veden liikettä jopa tuottamalla sen avulla puhdasta uusiutuvaa energiaa.

Vesi on ihmiskunnan elinehto ja välttämätön osa jokapäiväistä elämää kaikissa yhteisöissä, joissa toimimme. Veden niukkuus on maailmanlaajuinen ongelma, joka näkyy ihmisten arjessa paikallisesti ja alueellisesti. Yli miljardilla ihmisellä ei ole käytettävissään juomakelpoista vettä.

Kaltaisillemme, tuotantoprosesseissaan paljon vettä käyttäville yhtiöille tämä merkitsee suurta vastuuta, mutta samaan myös mahdollisuutta tehdä hyvää. 75 prosenttia puhtaasta makeasta vedestä saadaan metsäisiltä vesialueilta. Metsätalouden asiantuntijana ja suuren vesijalanjälkemme takia olemme veden kiertokulun keskiössä kaikkialla, missä toimimme. Eniten vettä käyttävät tehtaamme ovat paikoissa, jossa vettä on saatavilla riittävästi.

Missä vettä, siellä tarkkaa valvontaa 

Meidän täytyy käyttää vettä mahdollisimman tehokkaasti kaikessa toiminnassamme. Siksi sovellamme veteen kuten muihinkin luonnonvaroihin kiertotalousajattelua, joka on Biofore-strategiamme ytimessä. Lisäksi pyrimme suojelemaan ja parantamaan toimintamme piirissä tai yhteisöissämme olevia vesivaroja ja vesiekosysteemejä.

Haluamme aina käyttää vettä vastuullisesti. Veden tapaan mekään emme koskaan pysähdy. Katsomme eteenpäin ja pyrimme jatkuvasti parantamaan toimintaamme. Tässä meitä ohjaavat kunnianhimoiset 2030-vastuullisuustavoitteemme.

CEO Water Mandate -sopimuksen allekirjoittajina noudatamme vastuullisen vedenkäytön periaatteita ja pyrimme jatkuvasti edistämään kestävää, taloudellista ja sosiaalisesti hyväksyttävää veden käyttöä.

 

Vedenkäyttö

 

Toimintamme perustuu kolmeen peruspilariin

 

Lisää aiheesta

UPM Plywood tukee nuoria ja lapsia Biofore Share and Care -ohjelman kautta
Artikkeli | Anu Ritvanen | 12/11/2024 12:16:46 | 2 min

UPM Plywood tukee nuoria ja lapsia Biofore Share and Care -ohjelman kautta

Lue lisää
Tukea luonnonkatastrofialueille Puolaan ja Yhdysvaltoihin
Artikkeli | 12/05/2024 08:34:09 | 5 min

Tukea luonnonkatastrofialueille Puolaan ja Yhdysvaltoihin

Lue lisää
Elinkaarianalyysit saatavilla kaikille WISA®-koivuvanerituotteille
Artikkeli | Sara Steensig | 11/22/2024 11:24:48 | 4 min

Elinkaarianalyysit saatavilla kaikille WISA®-koivuvanerituotteille

Lue lisää
UPM Plywood valmistautuu huolellisesti Green Claims -ympäristöväittämä­direktiivin tuloon
Artikkeli | Anu Ritvanen | 11/13/2024 07:20:03 | 4 min

UPM Plywood valmistautuu huolellisesti Green Claims -ympäristöväittämä­direktiivin tuloon

Lue lisää